Arabian kielen siirtokirjoitus

Tämä dokumentti kuvaa, miten arabiaa kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin kolmen eri menetelmän mukaan: kansainvälinen standardi ISO 233 ja suomalaisen standardin SFS 5755 tarjoamat kaksi vaihtoehtoa, tieteellinen ja yleiskielinen. Lyhyesti käsitellään muitakin arabian siirtokirjoitustapoja ja arabian yleisiä kirjoitusperiaatteita.

Taulukon selityksiä

1. Arabialainen merkki eri muodoissaan seuraavassa järjestyksessä oikealta vasemmalle: itsenäinen (erillinen) muoto, sananalkuinen muoto, sanankeskinen muoto, sananlop­pui­nen muoto. Jos muotoja on esitetty vain kaksi, niin niistä vasemmanpuoleinen on sananloppuinen ja oikeanpuoleinen se, jota käytetään muissa yhteyksissä. Kaikki selaimet eivät osaa esittää merkkejä tällä tavoin, vaan ne saattavat esittää vain merkin itsenäisen muodon kahdesti tai neljästi.
2. Merkin koodiarvo (UCS) heksadesimaalisena (ks. dokumenttia Mikä on merkki?).
3. Merkin nimi SFS 5755:ssä ja sulkeissa merkin nimi Unicodessa. Tarkkaan ottaen Unicode-nimet ovat sellaisia kuin arabic letter alef. Unicode-nimet perustuvat lähinnä egyptinarabiaan. Seuraavia nimiä ei kuitenkaan esiinny SFS-standardissa: alif madda, alif maqṣūra, hamza.
4. Merkin siirtokirjoitus kansainvälisen standardin ISO 233 mukaan.
5. Merkin siirtokirjoitus suomalaisen standardin SFS 5755 ns. tieteellisen siirtokirjoituksen mukaan. Jos tämä on sama kuin edellisessä sarakkeessa, sarakkeet on yhdistetty.
6. Merkin siirtokirjoitus suomalaisen standardin ns. yleiskielisen siirtokirjoituksen mukaan. Jos tämä on sama kuin edellisessä sarakkeessa, sarakkeet on yhdistetty.
7. Merkin tavallinen äännearvo ns. standardi- eli yleisarabiassa IPA-merkillä esitettynä. Ks. kohtaa Ääntämys.

• Tilde ”~” tarkoittaa taulukossa vaihtoehtoisuutta, joka riippuu siirtokirjoitettavasta sanasta.
• Ajatusviiva ”–” tarkoittaa taulukossa sitä, että arabian merkillä ei ole siirtokirjoituksessa mitään vastinetta.
• Alifin käsittelyn kuvaus SFS 5755:ssä on sekava. Ilmeisesti tarkoitetaan, että alif
  • merkitään sanan sisällä ensisijaisesti merkillä ’, esim. Ra’s, Qur’an
  • merkitään samalla merkillä sanan lopussa, mutta vain tieteellisessä siirto­kir­joi­tuk­ses­sa, esim. kirjaimennimi ṭā’ (yleiskielisessä siirtokirjoituksessa: ta).
  • jätetään muutoin kokonaan ilman vastinetta.

  Vaikka alif yleensä jätetään sanan alussa merkitsemättä, sen tilalla näyttää olevan vo­kaa­li, kuten a. Syynä on se, että lyhyet vokaalit, joita arabiassa ei yleensä kirjoiteta, mer­ki­tään siirto­kir­joi­tuk­ses­sa ääntämyksen mukaan). Kirjoitetaan esimerkiksi Allah, jossa a-kirjaimilla ei ole vastinetta tavallisessa arabialaisessa kirjoitusasussa – siinä on vain alif, kaksi lāmia ja hāʾ. Arabiassa sana alkaa aina konsonantilla, joten jos translitteraatio al­kaa vokaalilla, tiedetään, että arabialaisen kirjoitusasun alkuun kuuluu alif (ja ään­tä­myk­seen glottaaliklusiili).

  Standardi SFS 5755 ei yksilöi, mikä merkki alifin vastine on, muuten kuin itse merkillä. Tämä on ongelmallista, koska heittomerkin tai yläpilkun tapaisia merkkejä on merkistö­standardeissa hyvin monia.

  Merkki voitaisiin tulkita myös oikeanpuoleiseksi puoliympyrämerkiksi modifier letter right half ring (U+02BE), ks. kooditaulukkoa Spacing Modifier Letters, joka kuvaa merkkiä sanoilla ”transliteration of Arabic hamza (glottal stop)”. Tämä on luonnollisin tulkinta ainakin ISO 233:n translitteraatiosta.

  Toisaalta SFS 5755 sanoo alaviitteessä (sulkeissa viitataan esimerkkisanaan Ra’s): ”Merkki on korvattavissa myös puolilainausmerkillä (Ra's) tai heittomerkillä (Ra´s).” Esitysasu on sellainen, ettei siitä voi yksiselitteisesti päätellä, mitä merkkejä tässä tarkoitetaan. Mahdollisesti on tarkoitettu, että alifin normaali vastine on suomen kielen mukainen yksinkertainen lainausmerkki eli heittomerkki ’ ja sen korvikkeina voisi käyttää Ascii-heittomerkkiä ja akuuttia, joita standardissa kutsutaan nimillä ”puolilainausmerkki” ja ”heittomerkki”.

  Tässä esityksessä kuitenkin tulkitaan, että alifin vastine on edellä mainittu puoliympyrä­merkki. Kun ʿayn-kirjaimen vastineena joka tapauksessa suositellaan käytettäväksi puoliympyrämerkkiä, on luonnollista käyttää alifin vastineena toista puoliympyrämerkkiä, joka on selvästi kirjain eikä välimerkki.

• Hamza voi esiintyä myös alifin päälle kirjoitettuna, yhdistelmämerkkinä أ (U+0623). Se käsitellään siirtokirjoituksessa kuten alif, jota seuraa hamza.
• ʿAyn-kirjaimen vastine siirtokirjoituksessa on ilmeisesti tulkittava vasemmanpuoleiseksi puoliympyrämerkiksi modifier letter left half ring (U+02BF). SFS 5755 esittää kui­ten­kin esimerkkeinä yleiskielisestä siirtokirjoituksesta eri vaihtoehtoja: Saʿd ja Sa’d sekä toisesta nimestä ʿAli, ’Ali ja Ali. Se selittää alaviitteessä: ”Kaikissa asemissa suo­si­tel­laan ʿ-merkin käyttöä tai ainakin sen korvaamista merkeillä ’, ' tai ´. Sanan alussa merkki voidaan yleiskielisessä translitteraatiossa kuitenkin jättää vaille vastinetta. Vokaalin kahdentamista (esim. Saad) ei suositella.” (Standardissa ei ole selvennetty, mitä merkkiä varsinaisesti tulisi käyttää, ja mahdollisesti siinä tarkoitetaan käänteistä heittomerkkiä, joka on sama kuin englannin mukainen yksinkertainen vasemman­puoleinen lainaus­merkki. Joissakin teksteissä on käytetty pientä yläindeksi-c:tä. Oikeana muotona lienee kuitenkin pidettävä edellä mainittua täysin ympyränpuolikkaan muotoista merkkiä.)

  On erittäin tavallista jättää ʿayn kokonaan ilman vastinetta, esimerkiksi al-Qaida eikä standardin mukaisesti al-Qaʿida. Tämä johtaa epätarkkuuteen ja antaa usein väärän käsityksen arabiankielisestä ääntämyksestä, koska ʿayn on ääntyvä konsonantti.

• Jīm-kirjaimen vastine on SFS 5755:n mukaan yleensä j (ääntyy dž) mutta ”egyptiläisissä nimissä Kairossa noudatettavan ääntämistavan mukaisesti” g (esim. Gamal, ei Jamal). ISO 233:n mukainen vastine on hattu-g ǧ. (Tämän dokumentin ensimmäisen version mukaan lyhyysmerkki-g ğ, mutta ilmeisesti merkin tarke on tulkittava hatuksi eikä lyhyysmerkiksi.)
• Šīn-merkin vastine on SFS 5755:n mukaan š, mutta kaksoiskirjainta sh voidaan käyttää, ”mikäli tarkemerkin toteuttaminen on teknisesti mahdotonta”. Käytännössä sh-yhdistelmä on erittäin yleinen arabian siirtokirjoituksessa niin englannin- kuin suomenkielisissäkin teksteissä.
• Tāʾ marbūṭa, joka esiintyy sananlopuissa, jätetään suomalaisessa translitteraatiossa merkitsemättä, paitsi eräissä sanaliitoissa. Siksi kirjoitetaan esimerkiksi ”Madina” mutta ”Madinat al-Šams”.
• Wāw-kirjaimen vastineena on SFS 5755:n mukaan w silloin, kun se tarkoittaa kon­so­nant­tia, ja u silloin, kun se tarkoittaa pitkää vokaalia. Toisaalta mainitaan, että yleis­kieli­ses­sä siirtokirjoituksessa sekä ”aw” että ”au” ovat mahdollisia. Taustalla on, että täl­lai­sis­sa tapauksissa w on arabiassa tulkittava lähinnä konsonantiksi, mutta suomalainen helposti tulkitsee ja ääntää sen diftongin jälkikomponentiksi.
• Yāʾ-merkin vastineena on SFS 5755:n mukaan y silloin, kun se tarkoittaa konsonanttia, i silloin, kun se tarkoittaa vokaalia (pitkää i:tä). Lisäksi yleiskielisessä siirto­kirjoi­tuk­ses­sa sekä ”ay” että ”ai” ovat mahdollisia. Vertaa edelliseen kohtaan. On hyvä noudattaa yhtenäistä linjaa niin, että käytetään johdonmukaisesti joko kaikissa sanoissa kir­joi­tus­tapaa ”aw” ja ”ay” tai kaikissa sanoissa kirjoitustapaa ”au” ja ”ai”, kuitenkin joidenkin ni­mien sovinnaisasut huomioon ottaen. Kirjoitustapa ”au” ja ”ai” sopii paremmin yleis­tajui­siin teksteihin.

Lisämerkit

Vokaalit

Jos teksti vokalisoidaan eli lyhyet vokaalit merkitään arabialaisessa kirjoituksessa, esitetään konsonanttia seuraava a-äänne konsonanttikirjaimen päällä olevalla, hiukan akuutin (´) ta­pai­sel­la lisämerkillä. Lyhyt i-äänne esitetään vastaavalla konsonanttikirjaimen alla olevalla lisä­merkillä. Lyhyt u-äänne esitetään konsonanttikirjaimen päällä olevalla toisenlaisella lisä­merkillä. Käytetään myös pyöreähköä merkkiä, joka osoittaa, että konsonantin jälkeen ei tule vokaalia; se jätetään siirtokirjoituksessa yleensä mer­kit­se­mät­tä, mutta ISO 233:ssa sen vastineena on pieni ympyrä. Seuraavassa tau­lu­kos­sa on nämä merkit liitetty dāl-kir­jai­meen (د).

Kirjaimia ا (alif), ي (yāʾ) ja و (wāw), jotka alkujaan olivat vain konsonanttien merkkejä, käytetään myös pitkän a:n, pitkän i:n ja pitkän u:n merkkeinä. Sanan lopussa voi pitkän a:n merkkinä olla myös ى (alif maqṣūra). Siirtokirjoituksessa käytetään tällöin a:ta, i:tä ja u:ta siten, että tieteellisessä siirtokirjoituksessa vokaalin päällä on pituusmerkki (vaaka­viiva). Englanninkielisessä maailmassa käytetään kuitenkin usein menettelyä, jossa pitkä vokaali merkitään kahdella vokaalimerkillä, usein aa (= ā), ee (= ī) ja oo (= ū), esim. Al Jazeera eikä al-Jazira. Ajatuksena on antaa englantia puhuvalle karkea käsitys vokaalin ääntämyksestä.

Esimerkiksi با (bāʾ ja alif, jotka arabian oikeinkirjoituksessa tällöin kirjoitetaan yhteen, liga­tuu­rik­si) luetaan ”baa” ja siirtokirjoitetaan ”bā”, yleiskielisessä esityksessä ”ba”. Voka­li­soi­dus­sa kirjoituksessa kuitenkin merkitään lisäksi vokaalia osoittava lisämerkki (tässä siis fatḥa), esimerkiksi باَ.

Yleisemmin sanottuna käytetään vokalisoidussa kirjoituksessa vokaalia osoittavaa lisä­merkkiä edeltävän konsonantin yhteydessä, vaikka kyseessä oleva vokaali olisi pitkä ja esitettäisiin jollakin edellä mainituista merkeistä (alif, yāʾ, wāw ja alif maqṣūra). Lisämerkkiä ei tällöin oteta huomioon siirtokirjoituksessa, paitsi ISO 233:n mukaisessa translitteraatiossa. Esimerkiksi دِي (dāl kasra yāʾ) kirjoitetaan ISO 233:n mukaan diy mutta SFS 5755:n mukaan dī tai di.

Jos lyhyen a-vokaalin merkillä varustetun kirjaimen jäljessä on yāʾ tai wāw, niiden tulkitaan olevan konsonanttimerkkejä, joten siirtokirjoituksessa käytetään y:tä tai w:tä. Kuitenkin SFS 5755:n mukaisessa yleiskielisessä menetelmässä voidaan käyttää myös i:ta tai u:ta. Esimerkiksi سيف (vokalisoituna سيَف) voidaan siirtokirjoittaa joko Sayf tai Saif.

Vokaalia tarkoittava lisämerkki esiintyy joissakin tapauksissa sanan lopussa eräänlaisena kaksois­merkki­nä. Vaikka kaksoismerkki on graafisesti yksinkertainen vokaalimerkki kahdennettuna, se tulkitaan Unicodessa omaksi merkikseen, joka ei ole hajotettavissa osiin. Kaksoismerkit ovat seuraavat (ensimmäisessä sarakkeessa esiintyy kaksoismerkki liitettynä dāl-kirjaimeen, toisessa sen ääntämys silloin kun se ääntyy):

Kaksoismerkillä on erikoismerkitys: se tarkoittaa sananloppua, joka

• ääntyy an, in tai un
• jää kuitenkin pois tauon edellä
• merkitsee nominin epämääräistä muotoa.

• jätetään yleensä huomiotta SFS 5755:n mukaisessa siirtokirjoituksessa, mutta merkitään an, in tai un, jos alkuteksti on vokalisoitu
• translitteroidaan ISO 233:n mukaan akuutillisella vokaalilla eli merkillä á, í tai ú.

Vokalisoidussa kirjoituksessa esiintyy joskus myös lisämerkki  ٰ (U+0670, arabic letter superscript alef), joka tarkoittaa pitkää a:ta silloin, kun tätä ei merkitä alifilla. ISO 233:ssa se translitteroidaan aina ā:lla, mutta SFS 5755:n mukaan sitä käsitellään kuten alifia (esim. دٰ = dā tieteellisessä, da yleiskielisessä siirtokirjoituksessa). Sitä ei kuitenkaan merkitä erik­seen, jos sitä seuraa alif maqṣūra (jota vastaa siirtokirjoituksessa ā tai a), eli esim. دٰى kä­si­tel­lään kuten دٰ.

Konsonanttien pituusmerkintä

Arabialaisessa kirjoituksessa kaksoiskonsonantti merkitään yleensä yhdellä konsonantti­merkillä. Vokalisoidussa kirjoituksessa merkitään kaksoiskonsonanttia esittävän kirjaimen päälle lisämerkki  ّ (šadda, U+0651), jota voidaan käyttää yhdessä edellä mainittujen lyhyitä vokaaleita tarkoittavien lisämerkkien kanssa, esimerkiksi دَّ = dda. ISO 233:ssa tätä lisä­merkkiä vastaa kirjaimen päällä oleva pituusmerkki eli vaakaviiva, esim. d̄a.

Standardi SFS 5755 ei mainitse asiasta mitään. Sen esimerkeistä on kuitenkin päätel­tä­vis­sä, että sen mukaisessa siirtokirjoituksessa käytetään kahta konsonanttimerkkiä, jos kirjain ääntyy kaksoiskonsonanttina, olipa alkutekstissä ilmaistu tämä lisämerkillä tai ei. Tämä on myös englanninkielisissä teksteissä yleinen käytäntö.

Arabian kirjoittaminen

Arabiaa kirjoitetaan erityisillä arabialaisilla kirjaimilla, joita toisaalta käytetään useiden muidenkin kielten kirjoittamiseen. Toissijaisesti arabiaa kirjoitetaan myös siirtokirjoituksella latinalaisin merkein.

Arabian kielen muodot

Arabiasta on useita muotoja, joita voisi pitää myös erillisinä kielinä. Yleensä kirjoitetaan vain kielimuotoa, joka on arabiankielisten yhteinen kirjakieli ja josta käytetään nimityksiä yleisarabia, kirja-arabia, standardiarabia ja klassillinen arabia. Viimeksi mainittu on kuitenkin ehkä parempi varata tarkoittamaan Koraanissa käytettyä kielimuotoa, josta nykyinen yleisarabia on kehittynyt.

Maltan saarella puhuttua arabian muotoa kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin. Osittain tästäkin syystä sitä pidetään usein omana kielenään, maltan kielenä.

Siirtokirjoitusmenetelmiä

Arabiankielisiä nimiä ja sanoja, joskus myös pitempiä tekstijaksoja, voidaan siirtokirjoittaa latinalaisin kirjaimin. Tähän on olemassa hyvinkin monia menetelmiä – sekä tarkkoja säännöstöjä (kaavoja) että suurpiirteisempiä käytäntöjä. Tämä dokumentti käsittelee kolmea menetelmää:

• kansainvälisen standardin ISO 233 mukainen menetelmä, joka on puhdas trans­lit­te­raa­tio (merkki merkiltä siirtäminen); sitä käytetään melko harvoin, mutta johdon­mukai­suu­ten­sa takia se sopii tieteellisiin tarkoituksiin
• suomalaisen standardin SFS 5755 mukaista ns. tieteellistä translitterointia, joka on melko lähellä ISO 233:n mukaista
• mainitun standardin mukaista ns. yleiskielistä translitterointia, joka on osittain epätarkempi.

Käytännössä esimerkiksi sanomalehdissä ja yleensä kirjoissakin käytettävä arabian siirto­kirjoitus noudattaa jotakin englanninkielisen maailman monista käytännöistä. Niistä löytyy tietoa lopussa olevien viitteiden kautta. Tavallisesti translitteraatio muistuttaa SFS 5755:n mukaista yleiskieleen tarkoitettua menetelmää mutta

• š:n tilalla on sh
• usein alif ja ʿayn jätetään merkitsemättä (eli merkkejä ʾ ja ʿ ei käytetä)
• pitkien vokaalien merkintä voi olla toisenlainen; esimerkiksi pitkä i saatetaan merkitä englantia mukaillen ee:llä tai e:llä (esim. al-Jazeera eikä al-Jazira).

Kirjoitussuunta

Arabiaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Jos latinalaisin kirjaimin kirjoitetun tekstin joukossa on arabialaisin kirjaimin kirjoitettuja sanoja (tai toisinpäin), muuttuu siis tekstin lukusuunta, eli lukijan on osattava hypätä arabialaisen tekstijakson loppuun, lukea se oikealta vasemmalle ja sitten hypätä sen jälkeisen tekstin alku. Siirtokirjoitettu teksti kuitenkin kirjoitetaan vasem­mal­ta oikealle.

Merkkien muodot ja liittyminen toisiinsa

Arabialaisella merkillä voi olla useita ulkoasuja sen mukaan, millaisessa kohtaa sanaa se esiintyy: itsenäisenä, sanan alussa, sanan sisällä vai sanan lopussa. Siirtokirjoituksessa näitä eroja ei oteta huomioon. Merkistötaulukoissa yms. merkit esitetään yleensä itse­näi­ses­sä (erillisessä) muodossa. Nämä muodot ovat normaalikirjoituksessa suhteellisen harvi­naisia.

Arabialainen kirjoitus on kaunokirjoitustyyppistä eli merkit liittyvät toisiinsa yleensä ”juok­se­vas­ti”. Tämä saavutetaan paljolti sen ansiosta, että useimpien kirjainten sanan­sisäi­nen muoto on suunniteltu viereisiin kirjaimiin liittyväksi. Lisäksi arabiassa usein sidotaan kirjaimia ligatuureiksi. Esimerkiksi ت ja ا peräkkäin eivät ole ت‌ا vaan تا. Isompi muutos tapahtuu, kun kirjainta ل seuraa ا: tulos ei ole ل‌ا vaan ligatuuri لا.

Määräävä artikkeli al

Arabian kielen määräävä artikkeli ال siirtokirjoitetaan SFS 5755:n mukaan ”al” ään­tä­myk­ses­tä riippumatta.

Usein artikkeli kuitenkin kirjoitetaan ääntämyksen mukaisesti ottaen huomioon, että kon­so­nant­ti assimiloituu ns. aurinkokirjaimen edellä tämän kon­so­nan­tin kaltaiseksi, esim. al-Šams kirjoitetaan aš-Šams. (Aurinkokirjaimet ovat ne, jotka esitetään yleiskielisessä siirto­kirjoi­tuk­ses­sa merkillä t, th, d, dh, r, z, s, š, l tai n.) Näin menetellään usein kartoissa mm. siksi, että tällainen käytäntö on Yh­dis­ty­nei­den kansa­kuntien paikannimiä koskevan suosituksen mukaista.

Artikkeli kirjoitetaan yleisnimen tavoin eli virkkeen keskellä gemenalla; ks. kohtaa Versaalin käyttö.

Egyptiläisissä nimissä artikkeli kirjoitetaan usein egyptinarabian mukaisessa asussa ”el”. Jotkin tällaiset nimiasut ovat hyvin vakiintuneita, esimerkiksi El Alamein (yleisarabiaksi: al-Alamain t. el-Alamain).

Kansainvälisen, lähinnä tieteessä käytetyn standardin ISO 233 mukaan artikkelin trans­litteraatio on ”ʾˈal”, eikä tällöin käytetä yhdysmerkkiä artikkelin ja pääsanan välissä.

Suomalaisen standardin mukaan artikkeli liitetään pääsanaan yhdysmerkillä, kuten seuraavassa kohdassa kuvataan.

Kirjainten ja sanojen välit

Arabialaisessa kirjoituksessa siis sanan merkit yleensä ovat kiinni toisissaan, ikään kuin ne olisi kirjoitettu kynää nostamatta. Muutamat kirjaimet kuten د (dāl) kuitenkin aiheuttavat pienen katkon, koska niillä ei ole erillistä sanansisäistä, juoksevaan kirjoitukseen sopivaa muotoa. Tällainen väli ei mitenkään vaikuta siirtokirjoitukseen.

Sanojen välissä on arabialaisessa kirjoituksessa hiukan tyhjää, ja vastaavasti käytetään siirtokirjoituksessa välilyöntiä sanojen välissä. Kuitenkin arabialaisessa kirjoituksessa liitetään eräät sanaa edeltävät pikkusanat (artikkelit, prepositiot) kiinni sanaan. Siirto­kirjoi­tuk­ses­sa niitä ei liitetä suoraan pääsanaansa, vaan välissä käytetään yhdysmerkkiä. Tätä ei erikseen sanota esimerkiksi SFS 5755:ssä, mutta artikkelin osalta periaate ilmenee esi­mer­keis­tä kuten al-Quds. Samalla tavoin saatetaan käsitellä myös pikkusanat wa-, fa-, ta-, bi-, li-, ka-, la-, sa- ja a-. ISO 233:n mukaisessa translitteraatiossa yhdysmerkkiä ei käytetä.

Peruskirjaimet ja vokalisointi

Arabiassa kirjoitetaan normaalisti vain konsonanttien ja pitkien vokaalien merkit, ja eikä konsonanttien kahdennusta yleensä merkitä. Arabian perusmerkistöön kuuluukin vain 28 konsonanttikirjainta, joista kolmea käytetään myös pitkien vokaalien merkkeinä.

Lukijan edellytetään osaavan lukea sanat oikein kielentuntemuksensa perusteella. Käytännössä on usein tunnistettava sanan asema lauseyhteydessä, jotta voidaan lukea siihen oikeat vokaalit.

Koraanin (Qurʾān) tekstissä ja joissakin muissa yhteyksissä teksti vokalisoidaan eli siihen merkitään myös lyhyet vokaalit ja konsonanttien kahdennus konsonanttikirjaimiin liitettävillä lisämerkeillä. Näitä ei pidä sekoittaa itse konsonanttikirjainten sisältämiin, kirjaimen pää­osas­ta erillään oleviin osiin, kuten pistekolmikkoon, joka erottaa šīn-kirjaimen sīn-kir­jai­mes­ta.

Siirtokirjoitus tehdään yleensä ikään kuin alkuteksti olisi vokalisoitu eli sisältäisi lyhyiden vokaalien ja konsonanttien kahdennuksen merkit. Periaatteessa ISO 233:n mukainen siirtokirjoitus on kuitenkin puhdas translitteraatio: vain alkutekstissä todella olevilla merkeillä on vastineet. Täten esimerkiksi sana مغرب (Maghrib ’Marokko’), kirjoitettuna tavallisessa arabiankielisessä tekstissä noudatettuun tapaan eli ilman vokaalimerkkejä, translitteroidaan Mġrb. Ymmärrettävistä syistä tällaista translitterointia käytetään lähinnä vain tieteellisissä yhteyksissä.

Versaalin käyttö

Arabian kielessä ei eroteta versaalia ja gemenaa (”isoja” ja ”pieniä” kirjaimia), mutta arabiankielisten nimien siirtokirjoituksessa on tapana noudattaa sitä yleistä periaatetta, että erisnimi aloitetaan versaalilla.

Jonkin verran esiintyy horjuntaa sen suhteen, kirjoitetaanko nimeen kuuluva määräävä artikkeli ”al” versaalialkuisena (esim. al-Ahram ~ Al-Ahram). SFS 5855 ei erikseen sano asiasta mitään, mutta esimerkeissä on kaikissa gemena (esim. al-Quds).

Kielikellon 1/2020 kirjoituksessa Al-Holin leirin pakolaiset sanotaan:

Arabian määräinen artikkeli al kirjoitetaan yleensä pienellä alkukirjaimella esimerkiksi henkilönnimissä (Hussein al-Taee) ja keskellä paikannimiä (Rās al-Bar). Paikannimen alussa sen voi kuitenkin kirjoittaa sekä kartastojen vakiintuneen käytännön että selvyyden vuoksi isolla alkukirjaimella. Koillis-Syyrian kaupungin nimi kirjoitetaan siis Al-Hol.

Ohje on epäselvä, koska se sanoo ensin ”voi kirjoittaa” ja sitten ”kirjoitetaan”. Kartastojen käytännössä lienee kyse lähinnä siitä, että niissä nimet ovat erillisinä ilmauksina ja aloitetaan siksi versaalilla. Tekstin sisällä asu ”al-Hol” näyttää olevan vallitseva.

Nimissä, joiden alussa artikkeli on arabian paikallisen muodon mukaisesti asussa ”el”, se on tapana kirjoittaa versaali­alkuisena, esimerkiksi ”El Alamein”.

Sovinnaisnimet ja lainasanat

Arabialaisperäisistä nimistä ja sanoista osa tulkitaan ns. sovinnaisnimiksi tai lainasanoiksi. Ne perustuvat usein arabian johonkin puhuttuun muotoon, joka poikkeaa yleisarabiasta. Standardi SFS 5755 mainitsee esimerkkeinä sovinnaisnimistä seuraavat henkilönnimet ja paikannimet (tässä arabiankielinen asu esitetään yleiskielisen siirtokirjoituksen mukaan):

Vakiintunut sovinnaisnimi on myös Saudi-Arabian pääkaupungin nimi Riad, arabiaksi al-Riyad (al-Riyāḍ). Sovinnaisnimiä voi olla pienilläkin paikkakunnilla, kuten Sakkara (arabiaksi Saqqara), jos ne ovat historiasta tunnettuja.

Käytännössä sovinnaisnimen luonteisia ovat myös monet nimet, joiden kirjoitusasu vastaa arabialaista siirto­kirjoitus­sääntöjen mukaisesti, mutta äänneasu on mukautunut suomeen. Esimerkiksi nimi Allah alkaa arabialaisessa ääntämyksessä konsonantilla (glottaaliklusiililla), kaksois-l ääntyy korostetun voimakkaasti ja sanan toinen a on pitkä ja painollinen, mutta suomenkielisessä puheessa nimi luetaan suomen kielen sääntöjen mukaan.

Jemenin pääkaupungin nimeksi mainitaan useissa suomenkielisten nimien luetteloissa Sanaa, joka siten lienee katsottava sovinnaisnimeksi. Arabiankielinen nimi on Sanʿa (Ṣanʿāʾ).

Termi, joka tarkoittaa Muhammedin (Muḥammadin) pakoa Mekasta (Makka) Medinaan (Madina) v. 622 (islamilaisen ajanlaskun alkukohtaa), kirjoitetaan suomessa yleensä lainasanana muodossa hidžra (tai hidzhra), mutta arabiankielisen sanan siirtokirjoitettu asu on hijra.

Ääntämys

Tämän dokumentin alussa olevan taulukon viimeisessä sarakkeessa on merkin tavallinen äännearvo esitettynä IPA-merkillä. IPA tarkoittaa kansainvälistä foneettista aakkostoa, International Phonetic Alphabet. Ks. selostusta IPA-kirjoitus.

Seuraavassa on eräitä selityksiä tässä käytetyistä IPA-merkeistä ja hiukan lisätietoja. Taulukossa ei ole mukana niitä äänteitä, joiden merkitys lienee suomen kielen pohjalta selvä. Ensimmäisessä sarakkeessa on arabialaisen kirjaimen siirtokirjoitusvastine suomalaisen standardin mukaan (tieteellinen vaihtoehto) ja toisessa sarakkeessa sen tavallista ääntämystä kuvaava IPA-merkki.

Äänteellisten kuvausten ymmärtämiseksi voi olla tarpeellista tutustua alan termeihin esimerkiksi Fonetiikan perussanaston osan Puhe-elimet avulla.

Arabiassa on useita sellaisia äänteitä, jotka suomalaisen korvissa voivat kuulostaa erilaisilta h-äänteiltä. Taulukoissa mainituiden äänteiden lisäksi arabiassa on myös suomalaista h:ta vastaava äänne.

Puhutun arabian ääntäminen poikkeaa usein edellä esitetystä. Osa näistä ilmiöistä heijastuu myös arabiankielisten nimien saamiin asuihin. Esimerkiksi SFS 5755 (jonka ääntämis­ohjeis­ta osa on virheellisiä) kuvaa q:lla siirtokirjoitetun kirjaimen (qāf, ق) ääntämystä seuraavasti: ”q on k:ta vastaava mutta takaisempi konsonanttiäänne. Monissa arabian kaupunki­murteis­sa se ääntyy pelkkänä katkoäänteenä (esim. القدس äännetään al-ʾUds), monissa beduiini­peräi­sis­sä murteissa sen sijaan g:nä (esim. القدذافي al-Gaddhāfī).”

Kirja-arabiankin ääntämyksessä on vaihtelua, ja ääntämystä voidaan kuvata eri tavoin.

Viitteitä

STT:n tyylikirjan luvun Ulkomaiset nimet kohta 9.6.1 sisältää ohjeita arabian kielen translitteroinnista. Se on tarkoitettu käytännölliseksi avuksi muunnettaessa englannin kielessä käytettyjä arabiankielisten nimien asuja suomen kieleen sopiviksi.

Lyhyesti arabiasta kertoo Moped-portaalin sivu Kielen merkityksestä ja tietoa arabian kielestä. Hiukan tarkempi kuvaus on sivulla Modern Standard Arabic, ja kyseisen sivuston pääsivun Arabic Overview kautta löytyy myös tietoja arabian muista muodoista, kirjoitusjärjestelmästä ym.

Arabian kielen perusteisiin, lähinnä kirjaimistoon ja ääntämykseen, johdattaa Islam-opas-sivuston multimediakurssi Opiskele arabiaa.

Siirtokirjoitusta ja merkistöä käsittelevää aineistoa:

• Siirtokirjoitus (translitterointi ja transkriptio) ja sen suomalaiset käytännöt.
• SFS 5755 Arabian kielen translitteraatio.
• Unicode-standardin luku Middle Eastern Scripts ja kooditaulukko Arabic (PDF-muotoisia); kooditaulukko Spacing Modifier Letters sisältää tietoja mm. siirtokirjoituksen lisämerkeistä
• Arab Gateway: Romanization of Arabic. Käsittelee siirtokirjoituksen eri standardeja ja käytäntöjä.
• Alan Wood: Arabic – Test for Unicode support in Web browsers. Sisältää myös arabialaisten merkkien Unicode-koodiarvot.
• Thomas T. Pedersen: Arabic script (PDF); kuvaa tiiviisti siirtokirjoituksen DIN 31 635:n, ISO 233:n, ISO/R 233:n, YK:n käytännön (UN), ALA-LC:n ja EI:n (The Encyclopedia of Islam) mukaan. Dokumentissa on kuitenkin virheitä ainakin DIN 31 635:n kuvauksessa.
• Andreas Prilop: The Arabic alphabet.
• Kirja The World’s Writing Systems (toimittaneet Peter T. Daniels ja William Bright, julkaissut Oxford University Press v. 1995). Luku 50, Arabic Writing, sisältää tiiviin kuvauksen arabian kielen kirjoituksesta ja sen suhteesta ääntämykseen.

Kansainvälinen arabialaisten merkkien siirtokirjoitusstandardi ISO 233 sisältää seuraavat osat:

1. ISO 233:1984 Documentation -- Transliteration of Arabic characters into Latin characters
2. ISO 233-2:1993 Information and documentation -- Transliteration of Arabic characters into Latin characters -- Part 2: Arabic language -- Simplified transliteration
3. ISO 233-3:1999 Information and documentation -- Transliteration of Arabic characters into Latin characters -- Part 3: Persian language -- Simplified transliteration.