Onko viivoissa ajatusta ja pituutta?
Yhdysmerkin, ajatusviivan ja miinusmerkin käytöstä suomen kielessä

Tässä kirjoituksessa käsittelen merkkejä, joita voi yhteisnimellä kutsua vaakaviiva­merkeik­si. Tarkoitan tällöin välimerkkejä, joiden muo­to on vaaka­suora viiva, joka on pysty­suun­nas­sa rivin keskellä; alaviiva (_) ja yläviiva (¯) ei­vät siis kuulu tarkastelun kohteisiin.

Tarkastelu painottuu itse merkkeihin ja valin­toi­hin niiden välillä, osittain his­to­rial­li­sel­ta­kin kannalta. Varsinaisia oikein­kirjoitus­kysy­myk­siä olen käsitellyt Nykyajan kielen­oppaan kohdassa Muut välimerkit.

Yhdysmerkki

”Yhdysmerkki” on virallinen nimi sille viivamerkille, joka esiintyy esimerkiksi sanassa ”linja-auto”. Kuitenkin ”yhdysviiva” on käytännössä paljon tavallisempi. Se on myös sujuvampi ja havainnollisempi, koska se kuvastaa merkin muotoa. Miksi turhaan käyttää abstraktia sanaa kun voi käyttää konkreettisempaakin? Yleisessä käytännössä on korjaamista lähinnä sikäli, että sanasta ”tavuviiva” pitäisi päästä eroon, paitsi tietysti silloin, kun puhutaan nimenomaan yhdysmerkin yhdestä käyttötavasta.

Yhdysmerkillä on hyvin monia erilaisia käyttöyhteyksiä. Tässä ei käsitellä niitä tarkemmin, vaan keskitytään tarkastelemaan ajatusviivan käyttöä. Yhdysmerkkiä nimittäin käytännössä käytetään monissa tehtävissä, joihin sääntöjen mukaan kuuluisi ajatusviiva.

Yhdysmerkin käyttöyhteyksistä kummallisin kai on ”Helsinki-Vantaan lentoasema”. On aika käsittämätöntä, että kielenhuolto on sen hyväksynyt. Missä päin Suomea on se Helsinki-Vantaa, jonka lentokentästä on kyse? Jos kerran pitää ängetä nimeen sekä se paikkakunta, jossa kenttä on, että se metropoli, jota se palvelee, mitä toki voidaan perustella kansain­väli­sel­lä käytännöllä, niin suomen kielen mukainen olisi ilmaisu ”Helsingin–Vantaan lentokenttä”, vrt. ”Ranskan–Saksan raja”, ”Paasikiven–Kekkosen linja”.

Standardi SFS 4175 esittää yhtenä esimerkkinä yhdysmerkin käytöstä ilmaisun ”Helsinki-Vantaan lento­asema” mutta mainitsee: ”Kirjoitusasu – – on poikkeuksellinen, sillä kaupungin nimi ei ole Helsinki-Vantaa.”

Vain lyhyen maininnan ansaitsee tässä ns. pehmeä yhdysmerkki (soft hyphen). Sitä tarjotaan melko usein ratkaisuksi tavutuksen ongelmiin, käytettäväksi ns. piilotavuviivana. Todel­li­suu­des­sa se kuitenkin usein aiheuttaa ongelmia, koska eri ohjelmat käsittelevät sitä hyvin eri tavoin. Tosin verkkosivuilla sitä voidaan käyttää tavutusvihjeiden esittämiseen. Tarkemmin asiaa selostaa kirjoitukseni Soft hyphen (SHY) – a hard problem?.

Ajatusviiva – monimielinen merkki

”Ajatusviiva” on kummallinen nimi, koska se viittaa vain tämän välimerkin yhteen käyttö­tarkoitukseen. On myös epäloogista vaatia sanottavaksi ”yhdysmerkki”, jos ei kerran samalla logiikalla käytetä nimeä ”ajatusmerkki”. En kuitenkaan ehdota nimeä muutettavaksi, koska se on vakiintunut.

Ajatusviivan merkitykset voidaan luokitella seuraavasti:

1. Varsinainen ajatusviiva, eli välimerkki, joka osoittaa ajatuksen katkeavan. Hienommin sanottuna se ilmoittaa, että seuraa jotain odottamatonta tai uuteen asiaan siirtyminen. – Usein ajatusviivaa käytetään vain erillisen huomautuksen lisäämiseksi esim. kappaleen loppuun, jolloin se on verrattavissa parenteettiseen ajatusviivaan.
2. Aloitusviiva, joka ilmoittaa uuden asiakohdan alkavan. Tämä on sukua edellä mainitulle merkitykselle. Voidaan erottaa kaksi alalajia: repliikkiviiva, jota käytetään osoittamaan vuorosanojen alkua, ja luetelmaviiva eli ns. ranskalainen viiva.
3. Parenteettinen ajatusviiva, jota käytetään – useimmiten syyttä – irrallisten lisäysten ympärillä, sulkeiden asemesta.
4. Ellipsiviiva, joka osoittaa poisjättöä. Kahta ajatusviivaa, joiden välissä on välilyönti (– –), käytetään usein käytetään sitaateissa osoittamaan, että tekstistä on jätetty osa pois. Toinen tavallinen tapa on käyttää kolmea pistettä samassa tarkoituksessa. Näihin voi­ta­neen rinnastaa sellainen vanhahtava käytäntö, jossa rahasumman ilmaisemisessa ajatusviivaa käytetään nollan asemesta, esim. –,50 pro 0,50 mk taikka 50,– pro 50 mk. Sama koskee ajatusviivan käyttöä virkkeen lopussa osoittamassa, että esitys katkeaa: ”Jos sen sanot, niin minä –.”, sekä sen osoittamista, että sanasta on jätetty kirjaimia pois, esim. ”–kele!” Kahta viimeksi mainittua käyttöä ei mainita Kielikellon 3/1993 ohjeissa mutta kylläkin numeron 2 (v. 1969) ja numeron 3/1998 ohjeissa.
5. Väliviiva, jolla muodostetaan rajakohtailmaisuja, joilla jokin asia kuvataan ääripäiden avulla, esim. 10–12, Tampere–Rovaniemi-juna. Erikoistapauksena on ilmaisu, josta toinen rajakohta puuttuu, esimerkiksi 10– ’vähintään 10’, s. 320– ’sivulta 320 alkaen’. Tällaisen käytön ja seuraavassa kohdassa kuvattavan käytön eräänlainen välimuoto on ajatusviivan käyttö osapuolia ilmaistaessa, esimerkiksi ”Suomi–Ruotsi-maaottelu”.
6. Pitkä yhdysviiva, jota käytetään tekijöiden nimien välissä esim. kirjan tekijöitä ilmoi­tet­taes­sa tai sellaisissa ilmaisuissa kuin ”Paasikiven–Kekkosen linja”. Epäselvyyksiä syntyy erittäin helposti: jos puhutaan kirjasta ”Möttönen-Mössönen: Johdatus alkeiden perusteisiin”, niin teoriassa viivan pituus kertoo, ovatko sen kirjoittaneet Möttönen ja Mössönen vai onko tekijänä yksi henkilö, jolla on kaksoisnimi. Käytännössä viivoja ja välejä niiden ympärillä käytetään niin sekavasti, että menee arvaukseksi.
7. Miinusmerkki, joka taas merkitykseltään voi olla
   1. etumerkki tai unaarinen prefiksioperaattori (esim. –5, –a)
   2. binaarinen operaattori, vähennyslaskun merkki (5 – 2)
   3. epämääräisessä käytössä postfiksioperaattorin tavoin käytetty, esim. 10– koulu­arvo­sana­na.

Lisää sekavuutta aiheuttaa ajatusviivojen virheellinen käyttö. Ajatusviivaa näkee käytettävän esimerkiksi yhdysviivan asemesta joissakin tapauksissa. Ymmärrettävämpää on sen käyttö sellaisissa ilmaisuissa kuin ”maa– ja metsätalous”, joissa viiva tavallaan on ellipsiviiva: se edustaa yhdyssanan toista osaa, joka on jätetty pois, koska se esiintyy ilmaisussa muualla. Sellainen käyttö on kuitenkin normien vastaista; oikea kirjoitusasu on ”maa- ja metsätalous”.

Kansainvälisissä merkistöstandardeissa on useita vaakaviivamerkkejä. Erityisesti on kaksi ”erimittaista ajatusviivaa”: em dash ja en dash. Lisäksi on erikseen minus sign.

Pitkä vai lyhyt viiva (m-viiva vai n-viiva)?

Typografinen vai ortografinen ero?

Aiemmin ajatusviiva käsitettiin usein yhdeksi merkiksi, jonka pituuden vaihtelu oli typo­gra­fis­ta, fontista riippuvaa vaihtelua. Niinpä vanhoissa ohjeissa puhutaan vain yleisesti ajatusviivasta.

Käytännössä ajatusviivan pituus suomalaisissa painoteksteissä on vaihdellut suuresti. Aiemmin pitkä ajatusviiva oli yleinen, mutta lyhyt on nykyisin selvästi yleisempi. Osittain on käytetty myös viivoja, jotka voisi tulkita puolipitkiksi.

Kielikello-lehden numerossa 3/1993 julkaistiin laaja artikkeli Merkit, joka sisältää ohjeita eri välimerkkien, muun muassa yhdysmerkin ja ajatusviivan käytöstä.

Ohjeista on julkaistiin uusi versio Kielikellossa 3/1998, mutta siinä ei ollut merkittäviä muu­tok­sia tältä osin. Se tosin ensimmäistä kertaa suomen kielen huollon historiassa otti esille kysy­myk­sen lyhyestä ja pitkästä ajatusviivasta – mutta otti siihen sen omituisen kannan, että voi käyttää kumpaa vain.

Välivaiheen kanta: kumpi vain

Ajatusviivoja on kaksi eripituista, ns. lyhyt ajatusviiva (–) eli n-viiva (englannin en dash) ja pitkä ajatusviiva (—) eli m-viiva (englannin em dash). Nämä eripituiset ajatusviivat ovat lähtöisin painotekniikan tarpeista. Kielenhuolto ei ole pitänyt tarpeellisena erottaa niitä eri käyttötarkoituksiin, joten kaikissa ajatusviivan tehtävissä voi käyttää kumman pituista ajatusviivaa tahansa. Pääasia on, että ajatusviiva eroaa selvästi yhdys­mer­kis­tä (-).

Todellisuudessahan ”painotekniikka” eli typografia on pyrkinyt edistämään tekstien luet­ta­vuut­ta ja miellyttävää ulkoasua sillä, että eri merkityksissä käytetyt vaakaviivat ovat eri­näköi­siä. Kielenhuollon kanta on kestämätön senkin takia, että se jättää vapaaseen vaih­te­luun sellaisen asian, jossa kansainväliset merkistöstandardit tekevät eron kahden eri merkin välille.

Aiemmin kielenkäyttäjät joutuivat kysymään, kumpaa kahdesta eri merkistä kielenhuolto tarkoittaa puhuessaan ajatusviivasta. Vuoden 1998 vastaus oli hälläväliätyylinen ja salli jopa sen, että samassa tekstissä on molemmanmittaisia ihan miten sattuu. Kaipa sitä sitten olisi – jos vain huvittaa — saanut aloittaa sivuhuomautuksen pitkällä ajatusviivalla ja lopettaa sen lyhyellä. (Sellaista en vielä ole nähnyt, mutta kylläkin huomautuksen, joka on aloitettu lyhyellä ajatusviivalla ja lopetettu yhdysmerkillä.) Tokkopa moni niin tekee, ainakaan tahallaan, mutta sen sijaan kompuroidaan kyllä viivojen pituuksissa, vaikka kuinka yritettäisiin toimia jär­ke­väs­ti.

Eriyttämisajatuksia

Seuraavassa esittelen alkuperäisen ajatukseni siitä, että m-viivalle ja n-viivalle mää­ri­tel­täi­siin omat tehtävänsä. Olen tästä ajatuksesta luopunut osittain käytännön syistä – eriyttäminen vaatisi paljon opastustyötä ja johtaisi sekavuuteen pitkänä siirtymäaikana – ja osittain siksi, että n-viivan käyttöä on pidettävä eurooppalaisen typografiaperinteen mukaisena. Eriyt­tä­mis­aja­tuk­sil­la on kuitenkin oma merkityksensä, koska niiden perustelut viittaavat ongelmiin, jotka on syytä joka tapauksessa ottaa huomioon.

Ajatusviivan eriyttäminen kahdeksi erimittaiseksi merkiksi sekä miinusmerkin käsit­tä­mi­nen niistä kummastakin poikkeavaksi olisi perusteltua, koska on kyse merkityksiltään erilaisista symboleista. Tämä periaatteellinen, kansainvälisten standardien mukainen erottelu ei vaadi sitä, että kaikissa tilanteissa merkkien ulkoasu on erilainen, mutta se mahdollistaa ulkoasun erilaisuuden. Laadukkaassa typografiassa yhdysmerkki, n-viiva, m-viiva ja miinusmerkki ovat kaikki erinäköisiä, ja miinusmerkki on paksumpi, mikä korostaa sen luonnetta operaattorina eikä välimerkkinä.

Typografiseen merkkivalikoimaan kuluu oikeastaan kolmenpituisia viivoja: yhdysmerkki eli tavuviiva (-), en dash (–), joka on typografisen puolikkaan eli pienen n-kirjaimen levyinen, ja em dash (—), joka on typografisen neliön eli pienen m-kirjaimen levyinen. Jotkin kielet käyttävät jokaista kolmea viivaa eri tarkoitukseen, mutta suomessa on sovittu vain kahdesta viivalajista, joskin eri kustantajat ja kirjapainot käyttävät ajatusviivana vaihtelevasti joko en dashia tai em dashia. Suosittelen puolipitkän viivan vakiinnuttamista tähän käyttöön, koska ainakin joissain kirjainleikkauksissa (ei vält­tä­mät­tä nyt käsillä olevassa) täyspitkä viiva nousee liiaksi esiin tekstistä ja vaikeuttaa sen hahmottamista.

Vaikka Lappi-Seppälän esittämä huolenaihe on tärkeä, kyseinen ongelma on fonteissa (kirjainleikkauksissa) ja pitää ratkaista niitä tai niiden valintaa korjaamalla. On huomattava, että m-viivan ja n-viivan ero on olemassa myös tekstin digitaalisessa esitysmuodossa, jossa merkeillä ei ole mitään erityistä ulkoasua ja joka voidaan esittää erilaisia fontteja käyttäen. Mainittakoon vielä, että missään standardissa ei ole kiinnitetty m-viivaa tai n-viivaa minkään erityisen kirjaimen levyiseksi. Näiden merkkien nimet juontavat kyllä juurensa sentapaisesta käytännöstä, jonka Lappi-Seppälä mainitsee, mutta viivojen pituudet vaihtelevat – ja m-viivan liiallinen nouseminen esiin johtuu juuri siitä, että se on tehty selvästi m-kirjainta, jopa isoa M-kirjainta leveämmäksi.

Lisäksi viittaan yleisten perusteluiden osalta siihen, mitä olen esittänyt merkkikäsitteestä kirjoituksessani A tutorial on character code issues sekä erityisesti jaksoon Why should we be so strict about meanings of characters? kirjoituksessa The ISO Latin 1 character repertoire - a description with usage notes.

Ehdotukseni pohjautuu paljolti siihen, mitä olen kuvannut kirjoituksessani Dashes and hyphens toisaalta kyseisistä merkeistä merkistöstandardien kannalta, toisaalta niiden käy­tös­tä englannin kielessä. Tässä asiassa sopii ottaa mallia englannista, koska sen käytäntö näiden merkkien osalta on melko johdonmukainen ja edistää luettavuutta. Ehdotukseni on seuraava:

• Niin sanottua m-viivaa ”—” (em dash) käytetään varsinaisena ajatusviivana, aloitus­viiva­na, parenteettisena ajatusviivana ja ellipsiviivana (kohdat 1–4 yllä). Kyse on tällöin lau­sei­ta tai muita isohkoja kokonaisuuksia erottavasta välimerkistä tai poisjätön merkistä, jolloin viivan on hyvä olla leveä.
• Niin sanottua n-viivaa ”–” (en dash) käytetään väliviivana ja pitkänä yhdysviivana (kohdat 5 ja 6 yllä). Kyse on tällöin lyhyehköjä ilmaisuja yhdistävästä merkistä. Vai olisiko parempi käyttää m-viivaa sellaisissa ilmaisuissa kuin s. 320–, joissa ajatusviiva voidaan tulkita myös elliptiseksi? Lisäksi pitkän viivan käyttö henkilönnimien välissä auttaisi paremmin erottamaan sellaiset ilmaisut yhdysnimistä. Ehkäpä olisi parasta rajoittaa n-viivan käyttö vain varsinaiseen väliviivakäyttöön; tällöin saataisiin melko yksinkertainen sääntö.
• Miinusmerkkiä ”−” (minus sign) käytetään matemaattisena tai matemaattis­luonteisena symbolina (kohta 7 yllä). Koska tämän merkin käytettävyys on teknisistä syistä huonompi kuin edellä mainittujen merkkien, se joudutaan usein korvaamaan muilla merkeillä. Ensi­sijai­nen korvaava merkki on tällöin n-viiva. Oikean miinusmerkin käyttö on erityisen perusteltua silloin, kun dokumentissa muista syistä joka tapauksessa käytetään runsaasti matemaattisia erikoissymboleita.
• Luonnollisestikin niissä yhteyksissä, joissa ilmaisu on jotakin erikseen määriteltyä tietokone- tms. kieltä, käytetään kyseisen kielen mukaisia merkkejä. Esimerkiksi ohjel­mointi­kie­lis­sä on vähennyslaskuoperaattoriksi lähes aina määritelty yhdys­merkki (-), jota siis on käytettävä miinusmerkin asemesta viitattaessa sellaisten kielten ilmaisuihin kuten a-b. Huomattakoon, että tällaisissa yhteyksissä käytetään usein sellaista kirjasinlajia, että yhdysmerkki näyttää pitemmältä kuin tavallisen kirjasinlajin yhdysmerkki.

Edellä kuvattu ehdotukseni ei saavuttanut suurtakaan vastakaikua, ja se oli ilmeisesti liian mutkikaskin – etenkin kun otetaan huomioon, että nykyisetkin yksinkertaisemmat säännöt tuottavat paljon vaikeuksia.

Olli Nykänen kirjassa Toimivaa tekstiä – Opas tekniikasta kirjoittaville (2002) noudatettu käytäntö voitaisiin myös tulkita ehdotukseksi, etenkin kun käytäntö selitetään alaviitteessä s. 153 näin:

Tässä oppaassa em-viivaa (—) käytetään kahdessa tarkoituksessa. Sillä erotetaan virk­keen sisäisiä täsmennyksiä tai esimerkkejä, ja sillä ilmaistaan tekstin poisto­kohdat sitaa­teis­sa. Muissa ajatus­viivan käyttö­tilanteissa käytetään en-viivaa (–).

Tämä poikkeaa edellä kuvatusta ehdotuksesta sikäli, että tässä aloitusviiva (kuten rans­ka­lai­nen viiva) on lyhyt ja lisäksi miinusmerkki käsitetään samaksi kuin lyhyt ajatusviiva.

Mitä n-viivan käyttö vaikuttaa?

Edellä viitattiin jo siihen, että n-viivan käyttö vastaa eurooppalaista perinnettä. Sen sijaan m-viiva on amerikkalaisen käytännön mukainen (eräissä ajatusviivan käyttötavoissa) ja johtuu lähinnä siitä, että ajatusviiva kirjoitetaan kiinni sitä ympäröiviin sanoihin (esimerkiksi ”He said—surprisingly—that he will leave soon”). Eurooppalaissa käytännössä viiva on lyhyempi, mutta vastaavasti sen ympärillä on tyhjät välit. Tavallisimmin ajatusviiva nykyisin kir­joi­te­taan­kin n-viivana nykysuomessa silloin, kun ei jouduta tai sorruta käyttämään yhdysmerkkiä ajatusviivan korvikkeena.

Yhtenäinen käytäntö on ilmeisesti parhaiten saavutettavissa sillä, että suositaan n-viivaa kaikkiin ajatusviivan tehtäviin.

• Kun ilmoitetaan kirjan tekijöiden, teorian esittäjien jne. nimet yhdessä, käytetään mie­luum­min normaaleja rinnakkaisuuden ilmaisuja kuin ajatusviivoja. Kirjoitetaan siis mieluummin ”Aho, Burman ja Calonius” tai ”Aho & Burman & Calonius” kuin ”Aho–Burman–Calonius”. Perusteluna on ennen muuta se, että vältetään epäselvyydet siitä, milloin on kyseessä yhden ihmisen (esimerkiksi Aalto-Setälä) ja milloin kahden tai useamman ihmisen nimet (esimerkiksi Aalto–Setälä).
• Kun ajatusviiva on väliviivana sellaisten ilmaisujen välissä, jotka sisältävät tyhjiä välejä, voidaan yleisestä säännöstä poiketen jättää tyhjä väli ajatusviivan ympärille. Tämä koskee ennen muuta ilmaisuja, joissa on kyse pitkistä luvuista, esimerkiksi 10 000 000 – 100 000 000 ja 1 000 – 2 000. Ne näyttäisivät muutoin hiukan omituisilta (10 000 000–100 000 000 ja 1 000–2 000). varsinkin sen takia, että ajatusviiva on lyhyt eikä pitkä.
• Miinusmerkkinä käytetään Unicode-merkkiä minus sign silloin, kun sitä voi luotettavasti käyttää. Perusteluna tälle on muun muassa se, että tällöin on ainakin mahdollista esittää miinusmerkki ulkoasultaan toisenlaisena kuin ajatusviiva ja täten hiukan selventää ilmaisua.
• Vältetään ilmaisuja, joissa ajatusviiva (muuten kuin miinusmerkin korvikkeena) on välittömästi luvun edessä tai jäljessä, kun luku on ilmaistu numeroin. Perusteluna on sekaantumisen vaara. Esimerkiksi joissakin yhteyksissä on käytetty sellaisia ilmaisuja kuin ”–10” merkityksessä ’kymmeneen asti, enintään 10’, mutta se voi sekaantua merkitykseen ’miinus kymmenen’. Vastaavasti ”10–” voisi tarkoittaa ’kymmenestä alkaen, vähintään 10’ taikka arvosanana aivan muuta, ’kymmenenen miinus, lähes täysi kymppi’. Kuitenkin sellainen ilmaisu kuin ”s. 10–” ’sivulta 10 alkaen’ lienee useimmissa käyttöyhteyksissä riittävän yksiselitteinen.
• Silloin, kun ajatusviivaa ei voi käyttää, käytetään korvaavana merkkinä yhdysmerkkiä ilman, että lisätään tyhjiä välejä. Siis merkintä 7– kirjoitetaan 7-9, ei 7 - 9 kuten nykyisten suositusten mukaan. Perusteluna on, että nykyisten sääntöjen opettaminen on käy­tän­nös­sä lähes mahdotonta ja merkitsee voimien haaskaamista pelkän korvike­merkin­nän käytön yksityiskohtien opettamiseen. Todellista väärinkäsityksen vaaraa ei tästä käytännöstä juuri koskaan synny, ja jos syntyy, on syytä käyttää jotain muuta ilmaisutapaa. (Opet­ta­mi­sen vaikeuksien takia lehtori Erkki Savolainen on ehdottanut jopa ajatusviivasta luo­pu­mis­ta kirjoituksessaan, joka on julkaistu Kielikellossa 4/1999 artikkelissa Ajatusviiva ja yhdysmerkki.)

Nykyinen suositus

Vuonna 2006 vahvistettu standardin SFS 4175 painos suosittaa yksiselitteisesti lyhyttä ajatusviivaa kaikkiin ajatusviivan tehtäviin. Se myös esittää miinusmerkin erillisenä merkkinä.

Kielikello 2/2006 esittää samansuuntaisen kannan, joskin sen kannanotto ajatusviivan pituudesta voidaan tulkita lievemmäksi.

Tarkemmin ajatusviivan käytön ohjeita selostetaan ja kommentoidaan Nykyajan kielenoppaan kohdassa Ajatusviiva.

Viivamerkkien tuottaminen tietokoneella

Seuraavassa on muutama tapa tuottaa kyseiset merkit eräissä tilanteissa:

merkki	Windows	MS Word	Mac	HTML	TeX	CSS
n-viiva	0150			–	--	\u2013
m-viiva	0151			—	---	\u2014
miinusmerkki		Insert → Symbol…		−	$-$	\u2212

MS Wordissä on edellä mainituissa näppäilyissä käytettävä numeerisen näppäimistön (numeric keypad) miinusmerkkiä.

MS Wordissä saattaa varsinaisen miinusmerkin lisääminen olla mahdollista Insert-toiminnon kautta. Merkki löytyy, jos löytyy, ryhmästä Mathematical Operators summaoperaattorin jäljestä. Ota huomioon, että tämä merkki puuttuu useista fonteista. Riittävän moderneissa käyttöympäristöissä (kuten Windows XP) voi miinusmerkin kirjoittaa Wordissa ja joissakin muissa ohjelmissa näppäilyllä 2212 Alt X .

Jos käytössä on suomalainen kansainvälinen näppäimistöasettelu, voidaan n-viiva kirjoittaa näppäilyllä AltGr yhdysmerkki ja m-viiva näppäilyllä Shift AltGr m.

Tekstiä kirjoitettaessa MS Word korvaa kaksi peräkkäistä yhdysmerkkiä (--) ajatus­viivalla. Tämä piirre on kuitenkin yleensä syytä ottaa pois käytöstä! Siihen nimittäin jostain syystä liittyy, että Word korvaa myös sananalkuisen yhdysmerkin ajatusviivalla, esimerkiksi ilmaisussa ”ota tai jätä -periaate”. Piirre poistetaan käytöstä englannin­kielisessä versiossa näin: valikossa Tools komennon Auto correct toinen välilehti Auto format as you type sisältää valinnan Symbol characters (--) with symbols (–); siitä on syytä poistaa rasti. Suomen­kieli­ses­sä Word 2000:ssa vastaavasti: ”Työkalut” > ”Automaattinen korjaus” > ”Automaattinen muotoilu kirjoittaessa” ja rasti pois kohdasta ”Symbolimerkit (--) symboleilla (–)”.

Oikeita ajatusviivoja ei aina voi tuottaa luotettavasti

On tärkeää ymmärtää, mikä on missäkin tilanteessa järkevää. Ajatusviivoja ei voi toistaiseksi käyttää luotettavasti esimerkiksi tekstiviesteissä. Toisaalta tavallisessa tekstinkäsittelyssä esimerkiksi MS Wordillä, laadittaessa asiakirjaa, joka vain tulostetaan paperille ja ehkä monistetaan, puhumattakaan lehtien ja kirjojen painokuntoon saattamisesta, on tuskin koskaan perusteltua syytä olla käyttämättä kunnollisia ajatusviivoja.

Terho Itkonen kirjoitti Suomalainen Suomi -lehteen vuonna 1961 artikkelin Ensyklopedista nykysuomea, jossa hän arvioi edellisenä vuonna ilmestynyttä Otavan ison tietosanakirjan I osaa ja puuttuu myös yhdysmerkin käyttöön ajatusviivan tilalla:

Saman tien otettakoon suomittavaksi eräs toinen yhdysmerkkitapaus, josta Ison tieto­sana­kirjan kaltaisen teoksen olisi kaikin mokomin pitänyt sanoutua irti – siitäkin huolimatta, että se on ehtinyt jo vallan vakiintua Otavan tietokirjoihin (myös Aika­lais­kir­jaan ja sen jäykkänimiseen jälkeläiseen Kuka kukin on). Tarkoitan yhdysmerkin käyttöä ilmauksissa, jotka kieliopin mukaan vaatisivat ajatusviivaa. Ei kirjoituskoneiden vail­li­nai­suu­del­la eikä tilan­säästö­seikoillakaan voida puolustella sellaisia toistuvia kir­joi­tus­vir­hei­tä kuin v. 1154-1453 (pro 1154–1453), 1 - 2 viikon ajan (huom. väli yhdysmerkin molemmin puolin; pro 1–2 viikon), kesäk. 1921 - heinäk. 1922 – semminkään kun teok­ses­sa silti kirjoitetaan aivan oikein esim. Reinin–Marnen kanava, Delhin–Agran rata. Tämä onkin pahin muistutus, joka teoksen oikeinkirjoituksen johdosta voidaan tehdä, ja ainoa, josta ei kai kukaan voi olla eri mieltä.

Tilanne ei ole paljoakaan parantunut. Päinvastoin tietokoneiden lisääntyvä käyttö on laajalti johtanut typografian rappeutumiseen. Korostan kahta periaatetta:

1. Siellä, missä tekstien siirrettävyys tietokonejärjestelmästä ja -ohjelmasta toiseen on keskeistä, on toistaiseksi joskus käytettävä typografisesti ala-arvoisia esitystapoja. Käytännössä kaikki edellä kuvatut vaakaviivamerkit on tällöin korvattava Ascii-merkistön yhdysmerkillä (-), jonka ympärille kuuluu määrätapauksissa tyhjä väli kummallekin puolelle. Tällaisten tilanteiden määrä on kuitenkin jatkuvasti vähentynyt. Jäljellä on vielä esimerkiksi tv-ohjelmien tekstityksen järjestelmä, jossa on vain yhdenlainen viivamerkki.
2. Siellä, missä puheena olevia eri merkkejä voi luotettavasti käyttää, kuten käytännössä aina on painojulkaisuja tehtäessä, on käytettävä oikeita merkkejä, vaikka se vaatisi pientä lisävaivaa. Erityisesti yhdysmerkin käyttö erilaisina ajatusviivoina ei ole silloin hyväk­syt­tä­vää.

Closely related information in English: Dashes and hyphens.