Tässä käsitellään lähinnä ns. keikkahommina tehdyn ohjelman tekijänoikeutta. Vertaa yleisempään katsaukseen Web-sivujen tekijänoikeudesta, erityisesti sen siirtymisestä.
Jos tietokoneohjelma tehdään tilauksesta, niin tekijänoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti tekijänoikeudet jäävät ohjelmoijalle, ellei toisin ole sovittu. Tämä pätee, olipa kyse yksittäisestä tilauksesta tai tilanteesta, jossa yritys tilaa samalta ohjelmoijalta toistuvasti ohjelmia, ellei suhde muodostu työsuhteeksi. Ohjelmoija tarkoittaa tässä ihmistä, joka on tekijänoikeudellisessa mielessä luonut ohjelman.
Ohjelmointityötä tilattaessa on siis syytä sopia tekijänoikeuden luovutuksesta. Sopimuksen ei kuitenkaan tarvitse olla kirjallinen eikä edes nimenomaisesti julki lausuttu. Selvänä voitaneen pitää, että vaikka mitään ei olisi sovittu oikeuksien siirtymisestä, tilaaja saa oikeuden käyttää ohjelmaa normaalissa toiminnassaan; muutoinhan koko tilaus olisi mieltä vailla. Sen tulkitsemisessa, mitä sopimussuhteeseen sisältyy, lähdetään sopimusoikeudessa yleisesti siitä, mitä osapuolten on katsottava tarkoittaneen sopia.
Ohjelman tekeminen tilauksesta ei estä ohjelmoijaa myymästä ohjelman käyttöoikeutta kolmansille osapuolille, tehdä samantapaisia ohjelmia yms. Sopimuksella voidaan asettaa rajoituksia.
Joissakin tilanteissa saatettaisiin katsoa, että ohjelmoija on suostunut rajoituksiin, vaikka mitään nimenomaista ei ole pantu paperille eikä edes lausuttu. Tällainen tulisi kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tilaaja on ohjelmistoalan yritys ja tilattu ohjelma tulee osaksi yrityksen keskeistä tuotetta, joka kilpailee saman alan muiden yritysten tuotteiden kanssa. Voitaisiin perustella näkemystä, jonka mukaan ohjelmoijan voidaan kohtuudella katsoa ymmärtäneen, että toisen osapuolen tarkoitus on saada ohjelmaan yksinoikeus, ja suostuneen tähän. Toisaalta ohjelmistoyritys ehkä osaa vaatia asiasta nimenomaisen maininnan sopimukseen, jolloin asia on sillä selvä.
Mutta normaalitilanteessa ohjelmoija saa myydä ohjelmansa käyttöoikeuden kolmannelle, tehdä omaa ohjelmaansa muistuttavan ohjelman (ns. itseplagiaatti) ja muutenkin käyttää omaa teostaan. Jos toinen osapuoli ei tätä halua, sen asiana on ehdottaa sopimusneuvotteluissa sellaisia rajoituksia, joita pitää tarpeellisena. Yksinkertaisin ja ehkä tavallisin vaatimus on tekijänoikeuksien siirtyminen kokonaisuudessaan. Lievempi muoto on yksinoikeus (eksklusiivinen käyttöoikeus), jolloin ohjelmoija sitoutuu olemaan sallimatta kolmansien osapuolten käyttää ohjelmaa tai sen muunnelmaa. Erona on muun muassa se, että yksinoikeus ei anna tilaajalle oikeutta lisensoida ohjelman käyttöä, joten jos ohjelmalle syntyy kysyntää muualla, käyttöoikeus voidaan järjestää vain, jos ohjelmoija ja tilaaja sopivat asiasta uudestaan.
Freelance-suhteessa ei synny mitään oikeudellisesti sitovaa lojaalisuusvelvoitetta sillä tapaa kuin työsuhteessa (ellei jotain erikseen sovita). Eri asia on sitten liikesalaisuuden suoja: ohjelmoija ei saa yhdelle toimeksiantajalle hommia tehdessään käyttää hyväkseen sellaisia asioita, joita on saanut tietää toisen toimeksiantajansa liikesalaisuuksista. Tämä pätee ilman mitään NDA:itakin (Non-Disclosure Agreements, joiden tärkein merkitys on juristien pitäminen tyytyväisinä, toiseksi tärkein taas se, että sellaisen allekirjoittaminen saa asianomaisen ajattelemaan näitä asioita).
Tämä on vähän samanlainen kysymys kuin "Paljonko on kaksi plus kaksi?" Tähänhän ohjelmoija vastaa yleensä 4.00000001 (huippujätkät osaa pyöristää ja tosi kovat pyöristää oikein) ja ekonomi kysymällä, ollaanko debetin vai kreditin puolella, mutta juristi vastaa kysymällä: "Olenko kantajan vai vastaajan puolella?".
Koska minä en ole juristi, heitän pari ajatusta aiheesta:
Miten kauan ohjelmoija on velvollinen korjaamaan ohjelman virheet, ”bugit”? Tämä on hyvin hankala kysymys. Periaatteessa tilaaja voi reklamoida tuotteen ”valmistusvirheistä” vaikka miten pitkän ajan kuluttua, jos se voi osoittaa, että ohjelmassa on selvä virhe. Toisaalta mikään tuotevastuulaki, kuluttajansuojalaki tms. ei tietenkään päde tällaisessa tilanteessa, vaan ollaan yleisen kauppa- ja sopimusoikeuden alalla, jossa laki on erittäin väljä, vain puitteita hämärästi hahmotteleva, ja ns. kauppatapa eli kunkin alan vallitseva käytäntö on keskeinen oikeuslähde.
Tulkitsisin ohjelmistoalan käytäntöä niin, että tilaajan hyväksyttyä (omien testiensä tms. jälkeen) toimituksen ohjelmoijan velvollisuudet lakkaavat, ellei muuta ole sovittu tai ellei ilmene pahoja, perustavanlaatuisia virheitä ohjelmassa, esim. jokin osa on täysin mielettömästi toteutettu. Alan todellisuuteen kuuluu se, että kaikissa ei-triviaaleissa ohjelmissa on virheitä.
On tietysti mahdollista sopia jostakin menettelystä ja velvollisuuksista virheiden korjaamisessa. Ohjelmoijan kannalta tilanne on ongelmallinen, koska ”virhe” on suhteellinen käsite ja koska sitoutuminen vaikkapa puolen vuoden ajan korjaamaan ilmoitetut virheet voi tuottaa ennalta arvaamattoman määrän työtä.
Teoriassa teosta ei saa tekijän luvatta muuttaa, ellei siitä ole erikseen sovittu. Edes ”kaikki oikeudet luovutetaan” ‑klausuuli ei anna muutosoikeutta, ellei muutosoikeutta ole erikseen mainittu sopimuksessa tai muussa luovutuksessa. (Tekijänoikeuslain 28 §.) Kuitenkin on tilaajalla oikeus tehdä ohjelmaan sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeen ohjelman käyttämiseksi aiottuun tarkoitukseen” ja erityisesti korjata virheitä. (Tekijänoikeuslain 25 j §.)
Näin siis teoriassa. Käytännössä ohjelmien muutosoikeuteen luultavasti suhtauduttaisiin oikeuskäytännössä ”joustavasti”, ainakin, jos tilaajapuoli olisi huomannut palkata pätevän immateriaalioikeusjuristin, joka puhuu tuomarit pyörälle päästään siitä, miten tietokoneohjelmilla on käytännöllinen eikä taiteellinen luonne, miten niiden muuttelu on ipso facto niiden järkevän käytön conditio sine qua non, miten Euroopan unionin tekijänoikeusprinsiipit kuin myös sui generis -oikeus ex analogia bla bla blaa. – Ohjelmoija voi yrittää vaatia sopimukseen erillisen maininnan siitä, että ohjelmaa ei saa ilman hänen lupaansa olennaisesti muuttaa, paitsi virheitä korjaamalla. Sellainen lausuma kirjallisen sopimuksen osana olisi varsin painava. Kokonaan eri asia on, suostuisiko tilaaja sellaiseen – tai edes jatkamaan sopimusneuvotteluja.
Periaatteessa tietokoneohjelmaakin koskevat tekijän ns. moraaliset oikeudet. Niistä käytännössä merkittävin freelancerin kannalta on tekijän oikeus tulla mainituksi tekijänä eli ns. isyysoikeus. Käytännössä ohjelmien tekijöitä ei useinkaan mainita etenkään silloin, kun tekijöitä on paljon.
Voi olla aiheellista pyrkiä sopimaan esimerkiksi siitä, että tilaaja ohjelmaa julkisuudessa esitellessään ja muissa vastaavissa yhteyksissä ilmoittaa tekijän ja mahdollisesti hänen yhteystietonsakin. Tällä voi olla freelancerille suuri merkitys, koska se voi luoda hänelle ”nimeä”. Tilaajalle asiasta ei yleensä ole merkittävää haittaa eikä vaivaa, joten kannattaisi suostua tällaiseen. Riskinä tosin on, että freelancer saa maineensa ansiosta paljon muita tilauksia, hänen palvelustensa hankkiminen käy vaikeammaksi ja kalliimmaksi. Käytännössä tämän merkitys lienee suhteellisen pieni, ja toisaalta mainitsemalla tekijät yritys antaa freelancereille viestin suhtautumisestaan heihin ja siten parantaa kiinnostavuuttaan heidän kannaltaan.
Freelancer on määritelmän mukaan henkilö, joka ei ole työsuhteessa niihin, joille hän tilauksesta tekee hommia. Työsuhde on sopimussuhde, jossa joku sitoutuu henkilökohtaisesti tekemään työtä toiselle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Rajanveto on joskus hankalaa, mutta useimmiten ei. Työsuhteessa työnantajalla on työnjohto-oikeus (direktio-oikeus) eli oikeus antaa – määrätyissä rajoissa – velvoittavia määräyksiä työn tekemisen tavasta, ajasta, paikasta jne. Käytännössä työnjohdon luonne vaihtelee suurestikin pikkutarkasta käskyttämisestä ja kontrolloinnista hyvinkin sallivaan ja viitteelliseen (tai viihteelliseenkin!), mutta ratkaiseva on työnantajan periaatteellinen oikeus johtaa työtä. Jos se puuttuu, ei kyse ole työsuhteesta, vaan jostakin muusta. Työnjohto-oikeus on eri asia kuin tilaajan oikeus olla hyväksymättä tuotosta, joka ei vastaa sitä, mistä on sovittu. Vaikka sopimus luettelisi miten pikkutarkkoja vaatimuksia ja niistä pidettäisiin kiinni, työsuhdetta ei muodostu, elleivät vaatimukset koske sitä, millä tavoin työtä tehdään.
Työsuhteessa pätevät sitten omat sääntönsä, muun muassa se, että työsuhteessa tehdyn ohjelman tekijänoikeus siirtyy (eräin rajoituksin) automaattisesti työnantajalle, ellei toisin ole sovittu. On siis hyvin olennaista, onko kyse työsuhteesta vai jostain muusta.