a name
-elementtien
kirjoittamisestaAjatellaanpa, että olet kertomassa tuttaville tai sukulaisille jostakin hauskasta tapauksesta. Ja aloitat "Kun me oltiin viime kesänä Albufeirassa, - -". Mutta entäs jos kuulijoilla ei ole harmainta aavistusta siitä, mikä Albufeira on? Voit tietysti lisätä muutaman selittävän sanan, ehkä useitakin. Mutta jos tarinasi ei ole hauska, ellei kuulija tiedä, millainen paikka se on, tarvittaisiin aika pitkä selitys. Ja se kyllästyttäisi niitä, jotka itse ovat käyneet Albufeirassa viisi kertaa. Tämä on yksi viestinnän perusongelmista: et tiedä, mitä kuulijat jo tietävät, ja ryhmälle viestittäessä tietojen ja valmiuksien erilaisuus käytännössä takaa sen, että viestintä epäonnistuu ainakin suurimmaksi osaksi.
Kirjallisessa viestinnässä tilanne on osittain toinen. Kullakin lukijalla on ainakin periaatteessa mahdollisuus tarkistaa ja tutkia asioita. Hän ei ole sidottu sinun tekstisi tasatahtiseen lukemiseen sillä tavoin, kuin kuulija on sidottu sinun kuuntelemiseesi. Häntä ei häiritse se, että jotkut muut lukijat lukevat toiseen tahtiin ja katsovat lähdeteoksista eri asioita kuin hän.
Mutta moniko käyttää lähdeteoksia, edes lukiessaan asiatekstiä? Vaikka hyllyssä olisi tietosanakirja, se on ehkä vuodelta 1960 eikä tunne Albufeiraa. Jospa voisitkin tarjota lukijalle mahdollisuuden lukea asiasta sellaisesta lähteestä, jonka itse olet lukenut ja hyödylliseksi havainnut! Ja jos kyse olisi asiasta, jota yleiset tietoteokset eivät lainkaan käsittele, vaikkapa TCP/IP-protokollan perusominaisuuksista, lukija on aika hukassa, jos juttusi alkaa tarinoimaan jostakin hänelle uppo-oudosta. Ehkäpä hänen pitäisikin lukea jotain muuta. Mutta jospa juttusi muuten kiinnostaisi häntä, ja entäpä jos alkuun pääsemiseksi riittäisi lukea hyvä sivun mittainen yleiskuvaus siitä aiheesta, jonka nimen juttusi heti alussa heittää silmille? Muutenkin voi olla erinomainen ajatus tarjota lukijalle jokin suositus siitä, mistä hän voi hankkia tarvittavia esitietoja tai palauttaa ne mieleensä.
Jokainen juttu lähtee jostakin ja päättyy johonkin. Sinun juttusi ei voi käsitellä kaikkea, mitä asiasta kannattaa sanoa - älä yritäkään, perfektionisti! Mutta voit paitsi auttaa hankkimaan pohjatietoja myös viitata eteenpäin: antaa viitteitä lähteisiin, joista voi hankkia syventäviä tai erikoistuneempia lisätietoja.
Linkki on Webissä tekninen tapa toteuttaa viittaus siten, että parhaassa tapauksessa lukijan ei tarvitse tehdä muuta kuin näpäyttää näppäintä, klikata hiiren nappia tai sanoa "tuonne!" päästäkseen käsiksi siihen, mihin viitataan. Tämän hintana on se, että Web-sivun tekijän on nähtävä vaivaa. Lisäksi tekijän on ymmärrettävä ajatella asiaa lukijan kannalta: mikä on lukijalle mahdollisesti avuksi? Palataksemme TCP/IP:hen: jos viittaisit laajaan tekniseen dokumenttiin, joka sisältää TCP/IP:n täydellisen teknisen määrittelyn, tekisit todennäköisesti karhunpalveluksen useimmille lukijoillesi. Sen sijaan viittaaminen lyhyeen yleisesitykseen TCP/IP:stä tai vaikka vain juttuun joka parilla sanalla sanoo, miten TCP/IP liittyy Internetiin, voisi olla suureksi hyödyksi. Ja siinä sitten voi olla linkkejä vaikka miten teknisiin juttuihin.
Linkit ovat Webin keskeisimpiä asioita, jotka erottavat sen esimerkiksi kirjallisesta julkaisemisesta. Linkeillä rakennetaan hypertekstiä, jossa tekstit viittaavat toisiinsa. Katso myös Freesoftin Internet-ensyklopedian artikkelia Hypertext.
Englannin sana web tarkoittaa mm. hämähäkinseittiä, ja nimi "(World Wide) Web" johtuu tästä. Taustalla on ajatus, että dokumentit liittyvät toisiinsa näkymättömillä langoilla, linkeillä, kuten seitin solmut toisiinsa.
Kyllähän kirjassakin voidaan viitata toiseen kirjaan, mutta viittauksen seuraaminen voi olla melkoinen työ, ellei sitä toista kirjaa satu olemaan omassa kirjahyllyssä. Myös kirjan sisäiset viittaukset kuten "Tämä selitetään tarkemmin sivulla 42" ovat kömpelömpiä kuin Webin hypertekstiviittaukset, joita lukija voi heti seurata esimerkiksi klikkaamalla sanaa, jonka selain ilmaisee linkiksi. Mutta tämän toivottavasti suurin piirtein tiedät. Katsotaan, miten linkkejä tehdään; sitä ennen kuitenkin varoituksen sana.
Linkkien keskeisyyden takia on syytä välttää kaikkea, mikä estää linkkejä näkymästä ja toimimasta linkkeinä. Itsestäänselvää? No, joka tapauksessa on hyvin yleistä sotkea asioita siten, että selvien linkkien tilalla käytetään jos jonkinlaista nappulaa ja vimpstaakia, linkkien värejä sotketaan, alleviivaukset estetään jne. Aiheesta lisää jutussani Links Want To Be Links. Sen vaihtoehtoiseen versioon pääsee myös seuraavalla "buttonilla"; tämä on tarkoitettu vitsiksi:
Jos tuo painike olisi ainoa viittaus kyseiseen juttuun tällä sivulla, et näkisi linkin väristä, oletko hiljattain käynyt kyseisellä sivulla. Et myöskään voisi avata sivua kätevästi uuteen ikkunaan etkä tehdä monia muitakaan asioita, joita linkeillä voi tehdä.
Olettakaamme vaikkapa, että olet valmistumassa Helsingin ammattikorkeakoulusta ja teet itsestäsi Web-sivua, joka sisältää perustietoja opinnoistasi ja muusta toiminnasta (ns. curriculum vitae, CV). Ajatuksenasi on, että voit mm. työpaikkahakemuksiisi liittää sellaisen sivun osoitteen. Jos sivu on hyvin tehty, se tietysti kertoo varsinaisen sisältönsä lisäksi myös siitä, että osaat tehdä ainakin yksinkertaisen Web-sivun hyvin.
Sellaisella sivulla epäilemättä kertoisit muun muassa, että
opiskelet Helsingin ammattikorkeakoulussa (ja myöhemmin
toivottavasti muistaisit päivittää tämän tiedon niin, että se
kertoo valmistumisestasi!).
Olisi erittäin luontevaa ja tarpeellista silloin tehdä linkki
oppilaitoksen pääsivulle, jolta lukija voi esimerkiksi tarkistaa,
millaisesta opinahjosta on kyse - millaista ja miten suunnattua
opetusta se antaa jne.
Tämän voit tehdä niin, että teet sanoista
"Helsingin ammattikorkeakoulussa" tai osasta tätä ilmaisua, jättäen
päätteen "-ssa" ulkopuolelle, linkin kyseiseen osoitteeseen,
joka on "http://www.hit.fi/
".
Linkkielementin perusrakenne koostuu seuraavista osista:
<a href="
osoite">
,
joka ilmoittaa, mihin
osoitteeseen eli URLiin
linkki viittaa; nimi href
johtuu sanoista
hypertext reference 'hypertekstiviittaus'
</a>
Elementin nimi a
johtuu englannin sanasta
anchor
'ankkuri'. Taustalla on hämärä kielikuva (metafora), jossa linkitystä
verrataan laivan ankkuroimiseen. Linkki on kuin näkymätön köysi, jonka
yksi pää on kiinni yhdessä dokumentissa ja toinen toisessa.
Kielikuva on aika epäonnistunut, muun muassa siksi, että ankkuri
estää laivaa liikkumasta, kun taas linkki mahdollistaa
Webissä "navigoimisen".
Täten kirjoittaisimme esimerkiksi
Opiskelen <a href="http://www.hit.fi/">Helsingin ammattikorkeakoulu</a>ssa.ja se näyttäisi esimerkiksi seuraavanlaiselta:
Opiskelen Helsingin ammattikorkeakoulussa.tai ehkä seuraavanlaiselta:
Edellä olevassa esimerkissä osa
href="http://www.hit.fi/"
on
määrite eli attribuutti, joka
tarkentaa elementin merkitystä.
Yleisesti määrite on elementin alkutägiin
liitettävä tarkenne, joka
on muotoa nimi=
arvo
tai joskus pelkkä nimi.
Usein määritteitä käytetään
elementin ulkoasuun liittyvien ehdotuksien tekemiseen.
Esimerkiksi <h1 align="center">
ehdottaa kyseisen
otsikon esittämistä vaakasuunnassa keskitettynä.
Nykyisin
tyylisäännöstöt sopivat
useimpiin sellaisiin asioihin paremmin.
Mutta eräillä määritteillä on olennainen merkitystehtävä.
Tästä tyyppiesimerkki on juuri href
, jonka arvo
ilmaisee, mihin dokumenttiin a
-elementillä rakennettu
linkki viittaa.
Kullakin HTML-kielen elementillä on joukko mahdollisia (joskus pakollisiakin) määritteitä, joita siihen voi liittää. Ne luetellaan elementin kuvauksessa kielen määrittelyssä. Samannimisellä määritteellä voi jopa olla eri merkitys eri elementeissä!
Se, millaisia arvoja jollekin attribuutille voi antaa, kerrotaan
attribuutin kuvauksessa HTML-kielen määrittelyssä.
Esimerkiksi href
-attribuutin arvon tulee olla
Web-osoite eli URL, kun taas jollekin muulle
attribuutille voi antaa vain numeerisia arvoja, jollekin mielivaltaisen
merkkijonon jne.
HTML 4 -spesifikaatio sisältää erillisen
liitteen, jossa on lueteltu kaikki attribuutit ja
annettu linkit niiden määritelmiin.
Määritteen arvo on varminta kirjoittaa aina lainausmerkkien sisään, kuten edellä on tehty. Kaikissa tilanteissa tämä ei ole pakollista, mutta se on aina sallittua ja turvallista.
Linkkiä rakennettaessa (ja useissa muissa yhteyksissä,
esim. kuviin viitattaessa) HTML:ssä voi
käyttää ns. absoluuttisten URLien asemesta
myös suhteellisia. Jos esimerkiksi sivulla, jonka oma osoite on
http://jkorpela.fi/webjulk/1.5.html
haluttaisiin viitata linkillä dokumenttiin
http://jkorpela.fi/webjulk/1.1.html
niin href
-määritteeseen voitaisiin tuon täydellisen,
absoluuttisen URLin asemesta kirjoittaa lyhyesti
1.1.html
Tämä perustuu siihen, että kohdatessaan tuontapaisen URLin
selain tulkitsee sen suhteellisena
suhteessa kantaosoitteeseen, joka on viittaavan dokumentin oma URL
(tai mahdollisella
base
-elementillä asetettu
kantaosoite). Selain poistaa kantaosoitteesta loppuosan viimeiseen
vinoviivaan asti ja lisää suhteellisen osoitteen sen perään ja sitten
käyttää näin muodostamaansa osoitetta.
Käytännössä tämä merkitsee tavallisesti sitä, että samassa
hakemistossa olevat dokumentit voivat viitata toisiinsa
pelkillä tiedostonnimillä.
Lisäksi ne voivat viitata kyseisen hakemiston alihakemistoissa
oleviin tiedostoihin; suhteellinen URL tällöin aloitetaan
alihakemiston nimellä, jota seuraa vinoviiva ja tiedoston nimi.
Esimerkkitapauksessamme suhteellinen URL yhk/kal.html
tarkoittaisi samaa kuin
http://jkorpela.fi/webjulk/yhk/kal.html
Suhteellinen URL voi alkaa myös osalla ../
, joka
aiheuttaa sen, että selain poistaa kantaosoitteesta paitsi viimeistä
vinoviivaa seuraavan osan myös siitä taaksepäin edelliseen vinoviivaan
asti. Osia ../
voi olla myös useita peräkkäin, mikä
käytännössä yleensä vastaa siirtymistä hakemistopuussa useita tasoja
ylöspäin; tässä menee sivuntekijä kyllä helposti sekaisin.
Esimerkkitapauksessamme
(jossa siis kantaosoitteena on
http://jkorpela.fi/webjulk/1.5.html
)
tarkoittaisi suhteellinen URL
../iso8601.html
samaa kuin
http://jkorpela.fi/iso8601.html
Suhteellisilla URLeilla saavutettavat edut eivät rajoitu lyhyyteen. Jos kokonainen Web-sivusto halutaan siirtää esimerkiksi toiseen palvelimeen taikka siitä halutaan tehdä "imuroitava" (downloadable) versio, on edullista, että viittaukset ovat suhteellisia mikäli mahdollista. Tällöinhän viittauksia ei tarvitse erikseen muuttaa viittaamaan uuteen sijaintipaikkaan.
Huomaa, että URLien osien erottimina käytetään
vinoviivaa /
siitä riippumatta, millainen tiedostojärjestelmä selaimessa tai
palvelimessa on. Erityisesti on huomattava, että DOSin ja Windowsin
kenoviiva \
ei kuulu tähän yhteyteen, vaikka
jotkin selaimet senkin hyväksyvät.
Edellä olevassa esimerkissä on varsin ilmeistä, millaiselle sivulle linkki johtaa ja missä tarkoituksessa linkki on sivulle pantu. Usein tilanne on toinen. Linkkiteksti voi olla esimerkiksi lyhenne, joka ei välttämättä ole lukijalle tuttu:
Olen ollut töissä TKK:ssa.Tietenkin lukija voi linkkiä seuraamalla nähdä, mitä "TKK" tarkoittaa (tässä yhteydessä) - ainakin jos linkin seuraaminen onnistuu eli käytännössä jos yhteydet pelaavat.
Voit auttaa osaa lukijoista
näkemään tämän linkkiä seuraamattakin, kun liität a
-elementtiin
title
-määritteen seuraavaan tapaan:
Olen ollut töissä <a title="Teknillinen korkeakoulu" href="http://www.hut.fi">TKK</a>:ssa.
Eräät selaimet näyttävät title
-määritteen arvon
käyttäjällä joissakin tilanteissa.
Tyypillisesti tämä merkitsee,
että kun siirrät hiirellä kursorin linkin kohdalle, tulee näkyviin pieni
ikkuna, jossa title
-määritteen arvo näkyy.
Katso esimerkkejä Jakob Nielsenin
kirjoituksessa
Using Link Titles to Help Users Predict Where They Are Going.
Yleensä title
-määritteen arvon on hyvä olla lyhyehkö,
enintään muutaman kymmenen merkin mittainen, eikä siihen kannata
sisällyttää rivinvaihtoja.
Tämäntapaisten vinkkien antaminen on erityisen hyödyllistä silloin, kun linkki on tekstin seassa eikä ole linkkitekstin perusteella mitenkään ilmeistä, mihin linkki johtaa. Esimerkki:
Lehdessä kerrotaan, että elokuussa on standardista SFS 4175 hyväksytty uusittu versio.
Tällaisesta voi olla vaikea arvata, mihin ihmeeseen linkki viittaa.
Tässä tapauksessa on linkkiin
liitetty title
-määritteellä lyhyt selitys
"Yleistietoa standardoinnista". Tämä toivottavasti auttaa lukijaa ratkaisemaan,
kiinnostaako häntä juttu, johon linkki viittaa.
Jos hänen selaimensa ei tue title
-määritettä, niin sitten hänen
ei ehkä auta muu kuin seurata linkkiä nähdäkseen, mitä sen takana oikein on.
Muillakin keinoin kuin title
-määritteellä
voit auttaa lukijaa näkemään, mitä
merkitys jollakin linkillä on, ja siten arvioimaan, kannattaako hänen seurata
sitä. Ks. kohtaa
Expressing the nature of a link oppaassani
Learning HTML 3.2 by Examples.
On mahdollista liittää title
-määrite moniin
muihinkin elementteihin kuin a
-elementtiin. Ajatuksena on,
että lukija saisi halutessaan luettavakseen samanlaisia "vinkkejä"
(tooltips) kuin linkkien yhteydessä viemällä kursorin
elementin esityksen päälle tai jollakin vastaavalla tavalla.
Uusimmissa selainversioissa on melko hyvä tuki tälle.
title
-määritteen kuvausta HTML 4 title
-määritteestä.
Huomaa, että jostain käsittämättömästä syystä
IE ei tue tätä määritettä sille
elementille, jossa se olisi ehkä kaikkein hyödyllisin:
abbr
-elementille! Sen sijaan Netscape 6
tukee sitä ja vieläpä näyttää lyhenteen alla katkoviivan merkiksi siitä,
että lyhenteelle on tarjolla selitys.
Juttu kannattaa allekirjoittaa jo pelkästään tyylikkyyssyistä: nimettömään kirjoitukseen suhtaudutaan toisin kuin sellaiseen, josta näkee, kenen se on. Mukaan voi liittää meiliosoitteen ("sähköpostiosoitteen") etenkin jos toivoo lukijoiden lähettävän kommenttejaan. Lisäksi voi mainita ammatti- tai tutkintonimikkeen (selväkielisenä, ei mitään hämäriä lyhenteitä kuten "LuK") tai muun vastaavan taustatiedon.
Yleisesti tekijän osoitetiedot ja vastaavat voi kirjoittaa
address
-elementtiin.
Tällainen elementti vastaa kappale-elementtiä (P
-elementtiä),
mutta sen tarkoitus on antaa tietoja dokumentin (tai sen osan) tekijästä.
Selain saattaa näyttää (ja yleensä näyttääkin) address
-elementin
normaalikappaleesta poikkeavasti,
esim. sisennettynä
tai eri kirjasinlajilla.
Mainitunlaiset tiedot voi sijoittaa esimerkiksi heti pääotsikon alle taikka aivan jutun loppuun.
Jos kirjoitat osoitetietosi dokumentin loppuun, niin niiden edelle voi kirjoittaa seuraavanlaisen:
<hr title="Tietoja tästä dokumentista">
Tässä käytetään hr
-elementtiä, jonka looginen
merkitys on aihepiirin vaihtuminen (change
of topic),
esimerkiksi siirtyminen itse dokumentista sitä koskeviin tietoihin.
Tyypillinen tämän elementin esitysmuoto on jonkinlainen vaakasuora viiva,
mistä sen nimikin alun perin johtuu (engl. horizontal rule).
Halutessaan sitä voi käyttää dokumentin jäsentämiseen otsikoiden ohella
siten, että jokaisen ison otsikon edellä on hr
-elementti.
Tässä esimerkissä hr
-elementtiä käytetään otsikon asemesta:
osoitetiedot eivät oikein ansaitse omaa otsikkoa, mutta ne on hyvä
jotenkin erottaa dokumentin varsinaisesta sisällöstä.
Edellä olevassa esimerkissä osa
title="Tietoja tästä dokumentista"
on
määrite, joka sisältää
kommentinluonteisen selityksen elementin käyttötarkoituksesta.
Mutta selain voi näyttää määritteen arvon käyttäjälle
esimerkiksi siten, että kun kursori on elementin päällä,
title
-määritteen arvo tulee näkyviin erilliseen pikku
ikkunaan lisätiedoksi. Toistaiseksi vain IE 4+ tukee tätä ajatusta.
Samaan yhteyteen voi liittää päiväyksen tai kaksikin päiväystä, jotka kertovat, koska alun perin kirjoitit jutun ja koska olet viimeksi muuttanut sitä. Voi olla hyödyksi kirjoittaa kolmekin päiväystä: alkuperäisen kirjoittamisen ajankohta, viimeisimmän tarkistuksen ajankohta ja viimeisimmän muutoksen ajankohta. "Tarkistus" voisi tarkoittaa tällöin sitä, että sivu on käyty järjestelmällisesti läpi, pyrkien korjaamaan kaikki virheet ja vanhentuneisuudet tai ainakin enin osa niistä, kun taas "muutos" voisi olla mikä tahansa yksittäinen korjaus tai lisäys. Päiväyksen on syytä olla yksiselitteinen eikä esimerkiksi 01/02/03, joka voidaan tulkita ainakin kolmella eri tavalla. Mielestäni paras tapa saavuttaa yksiselitteisyys on käyttää ISO 8601 -standardin mukaista merkintää kuten 1999-04-01, joka tarkoittaa 1. huhtikuuta 1999. Nämä voivat olla tärkeitä asioita lukijalle, joka joskus vuosien kuluttua löytää juttusi.
Webissä voit myös tehdä allekirjoituksestasi linkin kotisivullesi tähän tapaan:
<address><a href="../henkkoht.html">Jukka K. Korpela</a>, <a href="mailto:jkorpela@cs.tut.fi"><code>jkorpela@cs.tut.fi</code></a> </address>
Koska meiliosoite on koodinluonteinen, se on kirjoitettu
code
-elementin sisään. Edellä esitetty voisi näkyä
esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Jukka K. Korpela,
jkorpela@cs.tut.fi
Tässä sekä nimi että meiliosoite ovat linkkejä. Ensin mainittu
johtaa sivulle http://jkorpela.fi/henkkoht.html
eli
tekijän kotisivulle. Tässä
kotisivu tarkoittaa sivua, jolla on tietoja jostakusta
ihmisestä.
Sanaa "kotisivu" tarkoitetaan hyvin yleisesti väljemmässä merkityksessä tarkoittamaan jonkun ihmisen henkilökohtaisesti tekemää ja ylläpitämää sivua - tai vielä yleisemmin tarkoittamassa mitä tahansa Web-sivua! Lisäksi se voi tarkoittaa selaimen aloitussivuksi (start page) asetettua sivua taikka jonkin sivuston pääsivua (main page). Tämän epämääräisyyden takia sanaa "kotisivu" on paras kokonaan välttää, paitsi yhteyksissä, joissa sen tarkoitettu merkitys on ilmeinen tai voidaan selittää.
Esimerkin
meiliosoite taas on niinsanottu mailto
-linkki. Se
tarkoittaa, että useissa selaimissa käyttäjä voi
klikkaamalla linkkiä käynnistää meiliohjelman siten, että
vastaanottaja-kentässä on valmiiksi kyseinen osoite.
Meiliosoitteen voisi jättää kokonaan pois tästä yhteydestä silloin,
kun nimi on linkki kotisivulle, jolta meiliosoite löytyy. Mutta
meiliosoite on sen verran keskeinen yhteystieto, että se ehkä
on hyvä mainita nimen yhteydessä.
Kotisivun (sanan suppeassa merkityksessä) ei tarvitse olla laaja. Sen olisi parempi olla olematta kovin laaja! Sen tarkoitus on olla eräänlainen käyntikortin vastine, joka vastaa lyhyesti kysymykseen, kuka tämä ihminen on, mitä hän on tehnyt ja tekee, miten hänet tavoittaa jne. Taiteelliset tai tieteelliset tuotokset kannattaa panna muille sivuille; kotisivulla on toki hyvä olla linkit niihin (tai niiden luetteloihin, jos niitä on paljon).
Jos kotisivullasi on
niin kotisivusi on hyödyllisempi ja sisältää enemmän tietoa kuin 99 kotisivua 100:sta. (Ihan totta. Paljon on esimerkiksi "kotisivuja", joilla ei edes kerrota tekijän oikeaa nimeä.) Työ- tai opiskelupaikan nimestä voi tehdä linkin kyseisen organisaation Web-sivulle. Tietojen on hyvä olla oikein ja vielä oikeassa, suositellussa muodossa; ks. ohjetta Puhelinnumeroiden ja muiden yhteystietojen esittämisestä.
Millaisia linkkejä sitten kannattaa sivuilleen panna? Kovin usein ihmiset kokoavat sivulleen oman "suosikkilistansa" - ehkä sen tärkeimmäksi tai ainoaksi sisällöksi. Jos tunnet houkutusta sellaiseen, suosittelen lukemaan kirjoitukseni So you want to create a home page?, jossa totean mm. seuraavan:
Useimmilla sellaisilla aloilla, joista ihmisten voi kuvitella olevan kiinnostuneita, linkkilistoja on ylenpalttisesti. (Ks. Zangelding - The Official Homepage.) - - Lisäksi linkkilistoilla on taipumus vanhentua varsin nopeasti; lista, joka nyt sisältää parhaat linkit voi olla hyödytöntä pahempi puolen vuoden kuluttua. (Se voisi helposti saada ihmiset lukemaan vanhentunutta aineisto sen sijaan, että he käyttäisivät hakujärjestelmiä etsiäkseen, mitä todella on tarjolla).
Linkkilistan voi toki tehdä itselleen, sivuksi, jonka kautta voi suunnistaa; etuna selainkohtaisiin bookmarks- tai favorites-listoihin on se, että Web-sivuksi tekemääsi linkkilistaa voit käyttää kaikilla selaimilla ja kaikilla koneilla, ja toki se saattaa olla muillekin hyödyksi.
Toki julkiseksi tarkoitettukin linkkilista voi olla hyödyllinen. Mutta ei pidä vain kasata isoa joukkoa linkkejä. Sellaisen ylläpito käy aika mahdottomaksi, ellet sitten todella ota hoitaaksesi jonkin alan linkkilistaa.
Sivulle kannattaa panna sellaisia linkkejä, jotka havainnollistavat tai muuten täydentävät sivun varsinaista sisältöä. Jos esimerkiksi olet kirjoittanut sivun, joka kertoo kotikaupunkisi historiasta, on luonnollista liittää sivulle linkki kaupungin omiin Web-sivuihin. Jos löydät Webistä sivuja, joilla kerrotaan mainitsemistasi henkilöistä, paikoista, tapahtumista jne. tarkemmin, niin niihinkin on hyvä viitata. Toisen esimerkin ottaakseni: Jos olet kirjoittanut lyhyen johdatuksen suahilin kieleen, on luonnollista liittää siihen ainakin yksi linkki sivuun, jolla kerrotaan suahilista enemmän.
Erityisesti linkki voi viitata väitteiden perusteluihin. Kyseessä voi olla laaja dokumentti, jossa joku (mahdollisesti kirjoittaja itse) tarkemmin perustelee ja selittää jotain väitettä, tai esimerkiksi vain juttu, jossa joku muu esittää saman kannan kuin kirjoittaja. Jälkimmäinen voi toimia hyvin perusteluna, jos se vetoaa alallaan tunnetun ja tunnustetun asiantuntijan käsitykseen.
Erityisen tärkeitä linkit ovat silloin, kun juttusi edellyttää joitakin erityisiä taustatietoja taikka käytät käsitteitä ja termejä, joita ei voi pitää kovin yleisesti tunnettuina. Sinun ei tarvitse kertoa kaikkea; voit viitata sivuihin, joilla on taustatietoja, määritelmiä jne.
Parasta on, jos sivulla, johon viittaat, on sekä yleistajuinen esitys että muutamia linkkejä tarkempiin ja teknisempiin esityksiin. Vaihtoehtoisesti sivun sisältö voi olla linkkilista, jossa viitataan erityyppisiin ja -tasoisiin esityksiin aiheesta.
Hyvien sivujen löytäminen on Webin käyttäjän tärkeä taito, johon tässä ei voida kovin syvällisesti paneutua. Yleisesti korostan seuraavia:
Tärkeimpien sellaisten asioiden osalta, joihin haluat liittää linkkejä, kannattaa harkita viittaamista pariin kolmeen vaihtoehtoiseen sivuun. Ensinnäkin voi olla, että lukijasi mielestä ensimmäinen linkkisi johtaa hänelle hyödyttömään tietoon, mutta toinen vaihtoehto voisi kelvata. Toiseksi sattuu aika usein, että olennainen linkki ei toimi jostain syystä (esim. kansainvälinen datayhteys poikki). Ja kolmanneksi linkit valitettavan usein lakkaavat toimimasta. Viimeksi mainittuun ongelmaan auttaa osittain se, että liität linkin yhteyteen tiedon siitä, minkä organisaation sivusta on kyse ynnä linkin organisaation pääsivulle. Sen kautta lukijasi ehkä löytää tiedon senkin jälkeen, kun organisaatiossa on taas kerran sotkettu sivujen hierarkia uuteen uskoon.
Hyvässä jutussa on yleensä linkkejä eteenpäin, ja eri jutuissa on hiukan erilaisia, toisiaan täydentäviä linkkilistoja. Eli se, jolle annat pari hyvää linkkiä, todennäköisesti niiden kautta löytää ihan tarpeeksi muita sivuja. Jos annat enemmän linkkejä, sinun on syytä liittää niihin omia kommenttejasi ja luokitella linkkejä jotenkin. Miten lukija, joka oletettavasti tietää asiasta paljon vähemmän kuin sinä, voisi arvata, mitkä linkeistä ovat hänelle tärkeitä?
Seuraavassa on muutamia esimerkkejä linkittämisen mahdollisuuksista:
http://www.m-w.com/cgi-bin/dictionary?
sana
(tämä on näppärää, kun haluat käyttää melko harvinaista sanaa
kuten vaikkapa
arachnid
haluamatta ruveta itse selittämään sitä).
Linkkien tekeminen voi olla sinulle itsellesi sekä hauskaa että opettavaista ja myös lukijoillesi suureksi hyödyksi. Mutta älä innostu liikaa, ainakaan liian aikaisin. Tärkeintä on kuitenkin yleensä itse tuottamasi sisältö ynnä esityksesi rakenne, joka nivoo sisällön ja linkit järkeväksi kokonaisuudeksi.
Sivulle, jolla on jambalaya-resepti, voisimme lisätä vaikkapa linkit seuraaville sivuille (jotka ovat löytyneet edellä hahmotelluilla tavoilla):
Voisi tietysti ajatella lisäävänsä myös esim. linkin, joka etsii AltaVistalla tietoja avainsanalla "jambalaya" Mutta kannattaneeko se? Lukija, joka ei osaa käyttää hakupalvelimia, luultavasti hämmentyy suuresti; lukija, joka osaa, osannee tehdä sen ilman sinun linkkiäsikin.
Linkittäminen on pelkkää viittaamista. Siihen sisältyy vain ajatus siitä, että lukijaa ehkä kiinnostaisi katsoa sitä dokumenttia, johon linkki viittaa. Ellet erikseen toisin sano, tämä ei sisällä sitä, että esim. hyväksyisit siinä esitetyt mielipiteet!
Vastoin melko tavallista käsitystä normaaliin linkittämiseen ei tarvita lupaa. Luvan kysymiseen voi joskus olla erityinen aihe, esimerkiksi jos hyvin suositulle sivulle aiotaan panna linkki sivulle, joka on pienessä palvelimessa hitaan yhteyden takana; silloin voi olla tarkoituksenmukaista kopioida haluttu sivu omaan palvelimeen, ja siihen tarvitaan lupa.
Edellä olevissa esimerkeissä linkki on ollut viittaus dokumentin jostakin kohdasta toiseen dokumenttiin. On myös mahdollista ja usein erittäin hyödyllistä rakentaa dokumentinsisäisiä linkkejä sekä linkkejä, jotka viittaavat muiden dokumenttien määrättyihin kohtiin. Näitä vastaavat painetuissa kirjoissa sellaiset viittaukset kuin "ks. s. 42", "ks. liitettä A" ja "ks. Tuntematon sotilas, s. 42".
Sisäistä linkkiä varten tarvitaan kohteeseen HTML-elementti, joka on muotoa
<a name="
nimi">
tekstiä</a>
Tämä tekee dokumenttiin kohteen, johon voi viitata linkeillä, joissa
href
-määritteen arvo on
"#
nimi"
(dokumentinsisäisissä linkeissä)
tai
"
osoite#
nimi"
(muissa dokumenteissa olevissa linkeissä).
Edellä kuvattua menettelyä käytettäessä on huolehdittava siitä, että
a
-elementin sisällä on vain tekstiä ja tekstitason
merkkausta (ei kuitenkaan a
-elementtejä). Tällaista
rajoitusta ei ole, jos käytetään vaihtoehtoista tapaa
linkin kohteen määrittelemiseen:
id
-määritettä,
joka voidaan liittää useimpiin elementteihin:
id="
nimi"
Vertaa seuraavia:
<h2><a name="tulokset">Tutkimuksen tulokset</a></h2>
<h2 id="tulokset">Tutkimuksen tulokset</h2>
Kummassakin tapauksessa voidaan kyseiseen otsikkoon viitata
linkeillä samalla tavoin, esim. href="#tulokset"
.
Eräät vanhat selaimet eivät kuitenkaan tunnista
id
-määritettä, joten vanhempi tapa on hiukan luotettavampi.
Voimme esimerkiksi kirjoittaa sivun loppuun luvun, jossa on
otsikkona Huomautuksia:
<h2><a name="huom">Huomautuksia</a></h2>
ja eri kohdissa sivua viitata siihen seuraavanlaisella rakenteella:
Tästä on lisätietoja luvussa
<cite><a href="#huom">Huomautuksia</a></cite>.
Määritteessä id="nimi"
on tiukat rajoitukset
nimen muodolle:
nimi alkaa englannin kielen kirjaimella
(A - Z tai a - z), ja se saa sisältää
vain seuraavia merkkejä: englannin kielen kirjaimia,
numeroita (0 - 9), yhdysmerkkejä (-),
alaviivoja (_), kaksoispisteitä (:) ja
pisteitä (.). Yleensä kannattaa käyttää vain kirjaimia,
numeroita ja yhdysmerkkejä.
Määritteessä name="nimi"
on periaatteessa
paljon väljemmät säännöt: nimi voi sisältää mitä
tahansa merkkejä. Käytännössä muut kuin edellä mainitut merkit
aiheuttavat usein ongelmia.
Määritteessä id="nimi"
tai a
-elementin
name="nimi"
-määritteessä
ilmoitetun nimen tulee olla yksikäsitteinen dokumentin sisällä.
Tämä tarkoittaa, että yhdessä dokumentissa ei sama merkkijono
saa esiintyä kahdessa eri kohdassa kyseisissä yhteyksissä.
Tämähän on luonnollista: mistä muuten tiedettäisiin,
mihin href="#nimi"
viittaa?
Usein näkee käytäntöä, jossa sivu sisältää esimerkiksi jokaisen pääkohdan jälkeen linkin, jonka tekstinä on vaikkapa "Takaisin alkuun". Sen lisäksi, että sellainen teksti on jossain määrin epäselvä (minkä alkuun se viittaa?), koko linkki on tarpeeton.
Kaikissa selaimissa on jokin yksinkertainen tapa päästä sivun alkuun. Varsin usein voidaan käyttää näppäimistön Home-näppäintä. Joka tapauksessa alkuun pääsee helposti, joten on turhaa tehdä sivukohtainen korvike sille. Sitä paitsi "Takaisin alkuun" -linkit näyttävät hassuilta paperitulosteissa!
Edellä sanotusta seuraa, että voit viitata määrättyyn kohtaan jonkun muun tekemässä dokumentissa vain, jos se joku muu on kirjoittanut edellä mainitun kaltaisen elementin siihen kohtaan. Vastaavasti tietysti pätee, että muut eivät voit viitata sinun juttusi eri kohtiin, ellei sinä ole sitä mahdollistanut.
Jotta muut voisivat kätevästi viitata dokumenttisi osiin, jotka ovat
heidän aiheidensa kannalta tärkeitä, kannattaa sinun
kirjoittaa joko
a name
-elementit
tai id
-määritteet
ainakin kaikkiin otsikoihin.
Eikä olisi liioittelua
kirjoittaa a name
-elementtiä myös jokaisen
kappaleen alkuun tai liittää kuhunkin
p
-elementtiin oma id
-määrite. (Tosin otsikon
jälkeiseen ensimmäiseen kappaleeseen sellaista ei tarvita,
jos edellä annettua perussuositusta on noudatettu.)
Onhan ainakin hyvä kirjallinen esitys jaettu
kappaleisiin nimenomaan sisältönsä rakenteen mukaan,
joten kappale on luonteva viittaamisen kohde.
Sinua ehkä huolestuttaa se, että linkin kautta lukija
"hyppää keskelle" sinun juttuasi eikä lue sen osaa asiayhteydessään.
"Keskelle hyppäävät" linkit ovat kuitenkin keskeinen osa hypertekstin
voimaa. Käytä sitä hyväksesi, älä taistele sitä vastaan. Fiksu lukija osaa
kyllä kelata juttua taaksepäin, jos se on asian ymmärtämiseksi tarpeen tai
häntä kiinnostava yksityiskohta on saanut hänet kiinnostumaan jutustasi muutenkin.
Mutta jos silti pidät asiaa ongelmana, voit dokumentinsisäisillä linkeillä
yrittää auttaa lukijaa nopeasti löytämään sen, mitä hän "keskelle hypättyään"
todennäköisesti tarvitsee. Voit toimia aina a name
-elementin
jälkeen kuten dokumentin alussa siinä mielessä, että teet esim. teknisen
termin ensiesiintymästä linkin sen määritelmään.
Linkitettävyyteen kuuluu myös se, että kun lukija päätyy jonkin linkin kautta sinun dokumenttiasi katsomaan, hän voi helposti päästä selville, mihin kokonaisuuteen dokumentti kuuluu. Tätä aihetta käsittelemme myöhemmin kohdassa Irti irrallisista sivuista.
a name
-elementtien
kirjoittamisestaKirjoita a name
-elementit seuraavasti:
a
-elementtejä. Jos kohta alkaa
linkillä, voit kirjoittaa a
-elementin, jossa on sekä
href
- että name
-määrite; se on ihan "laillinen".
a name
-elementti otsikkoelementin sisälle, ei
toisinpäin. Esimerkki:<h2><a name="tiivistelma">Tiivistelmä</a></h2>
a href
-elementti
tekstitason merkkauksen sisään eikä toisinpäin. Siis esim.
korostettu linkki näin:
<strong><a href="http://www.irg.org/">irt.org</a></strong>
a name
-elementtejä taulukoiden sisään.
Edellä olevat säännöt ovat siinä mielessä vahvasti yksinkertaistetut, että ne eivät ole kielestä itsestään johtuvia rajoituksia. Tässä on kuitenkin otettu huomioon käytännön seikat kuten selainten bugit ja pyritty menettelyyn, joka varmasti toimii. Syynä suositukseen tekstitason merkkauksen ja linkkimerkkauksen suhteesta on se, että tekstitason merkkaus voi aiheuttaa tekstin värin muuttumisen. Linkkien värien olennaisuuden takia on tällöin parempi, että linkkivärit "voittavat" sellaisen vaikutuksen, ja CSS:n säännöistä seuraa, että sisempi elementti voittaa.
Ellei dokumentti ole lyhyt, sen alkuun kannattaa yleensä kirjoittaa sisällysluettelo, jonka kohdat ovat linkkejä eri osien otsikoihin. Sopiva paikka sille on johdantokappaleen jälkeen. Sisällysluettelon tekeminen voi tuottaa tekijällekin ahaa-elämyksen, kun hän huomaa, että dokumentin jäsennystä voisi parantaa esim. paremmalla otsikoinnilla, osien järjestystä muuttamalla tai osia jakamalla tai yhdistämällä.
Yksinkertainen
sisällysluettelo on luontevaa kirjoittaa listaksi (ul
-elementiksi),
jossa kukin alkio (li
-elementti) sisältää vain yhden
linkkielementin (a href
).
Monimutkaisemmassa tapauksessa, kun jutussa on eritasoisia otsikoita,
tarvitaan hiukan mutkikkaampi rakenne. Tätä havainnollistaa seuraava
esimerkki, joka sopisi
Jambalaya-sivumme sisällysluetteloksi.
<h2>Sisällys</h2>
<ul>
<li><a href="#ainekset">Ainekset</a></li>
<li><a href="#astiat">Astiat</a></li>
<li>
<a href="#valmistus">Valmistus</a>
<ul>
<li><a href="#perus">Perusosan valmistus</a></li>
<li><a href="#lisa">Lisäosan valmistus</a></li>
</ul>
</li>
<li><a href="#tarjoilu">Tarjoilu</a></li>
</ul>
Sisällysluettelolla varustettu versio sivusta on rakenteeltaan selkeä, mutta luettelo vie monen mielestä liikaa tilaa. Vaihtoehtona on - etenkin jos luettelon kohtien tekstit ovat lyhyitä - käyttää rakennetta, jossa listan asemesta on linkit vain peräkkäin sopivalla erotinmerkillä kuten pystyviivalla erotettuina, taikka kirjoittaa sisällysluettelo yksiriviseksi taulukoksi.
Kyseinen sivu on rajatapaus sen suhteen, kannattaako siihen kirjoittaa sisällysluettelo. Mutta tämä yksinkertainen esimerkki sopinee havainnollistamaan kaksitasoisen sisällysluettelon tekemistä
Laajalle dokumentille, jossa on eritasoisia otsikoita, voi kirjoittaa myös vain yksitasoisen sisällysluettelon. Silloin voi kunkin luvun alkuun - jonne siis pääsee linkillä sisällysluettelosta - kirjoittaa luvun oman tarkemman sisällysluettelon.