Suomen sanojen rektioita, luku 1 Rektion käsite:

Rajatapauksia

ISK esittää (§ 961) rektiotapauksiksi myös esimerkiksi ilmaukset toimin opettajana ja tartu hetkeen. Ne voitaisiin kuitenkin tulkita niin, että niissä käytetään sijamuotoja (essiivi ja illatiivi) niiden normaaleissa merkityksissä. Kyse on siis pikemminkin sija­muotojen perus­merkityksistä kuin verbien rektiosta.

Rektiokäsitteen tulkinnanvaraisuus riippuu ennen muuta siitä, millaisia määritteitä pidetään välttämättöminä, siis täydennyksinä. Niin voi sanoa olevan silloin, kun verbi tai muu sana tuntuu kielen­puhujasta jotenkin vajaalta ilman sellaista määritettä.

Esimerkiksi verbin ostaa normaalikäyttöön kuuluu objekti, joka ilmaisee, mitä ostetaan. Objektittomana se voinee esiintyä vain ilmauksissa, joissa ostamisen kohde on aiemmin ilmaistu tai muuten yhteydestä selvä, erään­lainen implisiittinen objekti. Tyypillinen esimerkki on verbin käyttö yksinään vastauksissa: – Ostitko uuden auton? – Ostin. Usein mainitaan myös keneltä tai mistä ostetaan, ehkä myös hinta: Ostin auton maahantuojalta sadallatuhannella eurolla. Sellaiset määritteet esitetään vakiintuneesti erosijaisella muodolla ja lla-sijalla eli adessiivilla. Niitä ei voi pitää välttämättöminä määritteinä ainakaan samalla tavoin kuin objektia, mutta nekin voisi esittää sanaa koskevina tietoina. Voisi ehkä puhua ehdollisesta rektiosta: sanalla ei välttämättä ole merkitykseltään tietynlaista määritettä (kuten myyjä tai hinta), mutta jos on, se on tietyssä tai tiettyyn ryhmään kuuluvassa kieli­opillisessa muodossa.

Tulkinnanvaraista voi olla sekin, mitä lauseenjäsentä jokin sana määrittää. Esimerkiksi lauseessa Kokous antoi täyden siunauksen suunnitelmalle on luonnollisinta tulkita niin, että suunnitelmalle määrittää verbiä antoi sen rektion mukaisesti eikä edeltävää sanaa siunauksen. On kuitenkin ajateltavissa, että ilmaus siunaus suunnitelmalle esiintyy muunkinlaisissa yhteyksissä, jopa niin, että sanan suunnitelmalle ei voi tulkita määrittävän mitään verbiä, esimerkiksi lauseessa Siunaus suunnitelmalle viipyi. Toisaalta tällaiset ilmaukset eivät taida kaikkien mielestä olla hyvää kieltä.