Kielitoimiston ohjepankin sivulla Rektioita: mitä rektio on? esitetään hyvin lyhyt määritelmä:
Sitä, että sana määrää seurassaan esiintyvän ilmauksen tiettyyn sijamuotoon, kutsutaan kieliopissa rektioksi.
Määritelmä ei ole kovinkaan tarkka. Voidaanhan esimerkiksi sanoa, että sana talossa määrää seurassaan esiintyvän adjektiivin samaan sijamuotoon kuin sana itse, esimerkiksi isossa talossa. Tällaista ei kuitenkaan kutsuta rektioksi, vaan kongruenssiksi.
Iso suomen kielioppi (ISK) määrittelee termin rektio seuraavasti:
Rektio tarkoittaa sitä, että sanan täydennys on tietyssä sijassa riippumatta tuon täydennyksen semanttisesta luonteesta. Esim. verbin tykätä täydennys on vaihtelemattomasti elatiivissa, esim. Tykkään hänestä, ja postposition takana täydennys genetiivissä: tuon puun takana. Joillakin sanoilla on vaihtoehtoisia rektioita: maistua hyvälle ~ hyvältä, perustua tosiasioihin ~ tosiasioille, lähellä pöytää ~ pöydän lähellä. Rektionmukaisia täydennyksiä saavat paitsi verbit ja adpositiot myös eräät substantiivit (näkökulma asiaan), adjektiivit (perso makealle, saman kokoinen) ja adverbit (sidoksissa kieleen). (» § 1225.)
ISK:n termistön mukaan sanan täydennys on sanan yhteydessä esiintyvä ilmaus, joka viittaa sen ilmaiseman tilanteen tai suhteen ”välttämättömiin osallistujiin”. Sana määrite on varattu muunlaisille ilmauksille. Esimerkiksi lauseessa Ihastuin sinuun ensi silmäyksellä sana sinuun on ISK:n mukaan verbin ihastuin täydennys, koska ihastumiseen sisältyy olennaisesti se, että ihastutaan johonkuhun tai johonkin. Sen sijaan ensi silmäyksellä on määrite, koska se ilmaisee sellaisen asian, joka voidaan kertoa tai olla kertomatta verbin ihastua yhteydessä. Aiemmin kieliopeissa ei tehty tällaista eroa, vaan täydennyksiäkin kutsuttiin määritteiksi.
Tässä esityksessä käytetään termiä rektio laajasti kaikista tilanteista, joissa sana ”määrää” täydennyksensä tiettyyn kieliopilliseen muotoon tai muototyyppiin, joka ei riipu sanan omasta muodosta. Kyse ei siis aina ole sijamuodosta, vaan myös esimerkiksi siitä, että verbin osata täydennyksenä oleva verbi on A-infinitiivin muodossa (osata tehdä) eikä jossain muussa infinitiivimuodossa (vrt. kyetä tekemään). Tosin eri infinitiiveissä on sijapäätteitä, ja ne voitaisiin jopa tulkita yhden infinitiivin eri sijamuodoiksi, kuten kirjoitus Suomen kielen infinitiivit – uusi tulkinta mainitsee.
Sanan rektio voi riippua myös sen merkityksestä esimerkiksi niin, että verbillä on yhdessä merkityksessä yksi rektio, toisessa toinen. Esimerkiksi pitää on usein tavallinen transitiivinen verbi, kuten lauseessa Pidä pääsi paikoillaan (jossa on objektin yleisten sääntöjen mukainen täydennys ja paikallissijainen määrite), mutta joissakin merkityksissä sillä on rektio: kun tarkoitetaan täytymistä, välttämättömyyttä, se saa täydennyksekseen A-infinitiivin ja voi saada genetiivissä olevan etumääritteen, joka ilmaisee kenen tai minkä täytyy, esimerkiksi Sinun pitäisi osata tämä.