Suomen sanojen rektioita, luku 3 Rektioiden kuvauksia:

Rektiotietojen selityksiä

Alkaa

Normin­muutoksella hyväksyttiin vuonna 2014 vaihto­ehto alkaa tekemään yleis­kieleen. Aiemmin sitä oli pidetty murteellisuutena.

Nykysuomen sanakirjan mukaan alkaa-sanan sijasta käytetään ”mieluummin” aloittaa-verbiä silloin, kun objektina on substantiivi. Kieli­toimiston sana­kirjan mukaan tällöin käytetään ”tavallisemmin” aloittaaverbiä.

Digata

Sanan digata rektio on aiheuttanut kiistoja. Kyseessä on alkujaan slangisana, joka perustuu ulkomaisiin esikuviin (engl. dig, ruotsin digga), tuli kieleen transitiiviverbinä esikuviensa mukaisesti. Koska sanotaan I dig jazz ja jag diggar jazz, ruvettiin sanomaan mä diggaan jazzia. Kun tämä verbi levisi ja muodostui enemmänkin arkipuhekielen sanaksi kuin var­si­nai­sek­si slangi­sanaksi, sen yhteys vieraskielisiin esikuviin katosi ja se ruvettiin miel­tä­mään esimerkiksi sanan tykätä vaihtoehdoksi. Niinpä sitä ruvettiin käyttämään myös tavalla, joka vastaa verbin tykätä rektiota.

Tämä ilmenee Nykyslangin sanakirjasta (1979): esitettyään esimerkit Diggaat sä Frank Zappaa? ja diggaan rockia, prätkiä, futista, joissa digata-verbillä on partitiiviobjekti, se esittää vielä esimerkin Mä diggaan kovasti – – savufisuista.

Ehto

Nykysuomen sanakirjassa on lukuisia esimerkkejä ehto-sanan käytöstä, ja lähes kaikissa on n-sijassa oleva etumäärite (genetiivi­attribuutti), esim. kauppasumman suorittamisen ehto. Vain yhdessä esimerkissä on tälle vaihtoehto, jossa määrite on muussa sijassa ja ehto-sanan jäljessä: autuuden saavuttamisen ehtona t. ehtona autuuden saavuttamiseen. Voi kuitenkin kysyä, onko tämä luontevaa; eikö -lle-sija olisi parempi (saavuttamiselle)?

Tässä tapauksessa kaikki muut rakenteet kuin n-sijainen määrite todennäköisesti riitelevät jonkun kielikorvaa vastaan. Kysehän on lähinnä siitä, mitä suomen sijaa pitää luontevimpana vastineena ruotsin prepositiolle, kun jäljitellään ruotsin rakennetta (villkor för) eikä käytetä suomen kielen tapaa.

Kyetä

Kyetä-sana saa -hAn-päätteisen täydennyksen, esimerkiksi Hän ei kykene tähän. Tämän erikois­tapaus, jossa täydennys on ‑mAAn-päätteinen verbin­muoto, on varsin tavallinen, esimerkiksi kykenee tekemään. Täydennyksenä oleva verbi saattaa joskus olla A-infinitiivissä, mutta tätä ei nykyisin pidetä yleis­kieleen kuuluvana.

Kielitoimiston kieli­oppi­oppaas­sa (s. 118): on kannanotto, jossa kykenee tehdä esitetään yleiskielen suositusten vastaisena käyttönä. Kieli­toimiston ohje­pankissa on saman­sisältöinen kannan­otto sivulla Rektioita: pystyy tekemään vai pystyy tehdä? Se kuvaa myös, että pu­hu­tus­sa kielessä esiintyy myös tekeen-tyyppinen muoto (kuten yleensäkin tekemään-tyyp­pi­sis­tä sanoista) ja myös ”sitäkin lyhempi muoto pystyy tekee”, joka lienee tulkittava pidem­mäl­le menneeksi lyhentymiseksi eikä preesens­muodon sisältäväksi (kuten hän tekee).

Nyky­suomen sana­kirja oli sallivammalla kannalla. Tosin sekin kuvaa, että kyetä-verbiä määrittävä toinen verbi on yleensä ‑mAAn-päätteinen (esim. kykenee tekemään), mutta siinä on myös seuraava kohta: ”harv. obj:n määrittämänä | – – Jo nyt jaksoi jalka käyä, / polvi polkea kykeni ᴋᴀʟ[ᴇᴠᴀʟᴀ]”. Tässä esi­mer­kis­sä kyetä-verbillä on objektiksi tulkittava määrite, joka on A‑infinitiivin muo­dos­sa polkea. Lönnrotin sana­kirjassa ainoa kyetä-sanan sellainen käyttö­esimerkki, jossa sen täydennyksenä on verbi, sisältää sen A‑infinitiivissä: en kykene nousta.

Mielipide yms.

Kielitoimiston kielioppiopas kuvaa mielipidettä, kantaa tms. kuvaavien sanojen rektioita seuraavasti:

On tavallista, että substantiivi, joskus adjektiivikin, voi esiin­tyä vaihto­ehtoisesti ainakin kahden eri­muotoi­sen, ”eri­suuntai­sen”, ilmauksen kanssa. Sija­muoto valikoituu sen mukaan, miten koko­nai­suus hahmo­te­taan: onko kyseessä Joskus merkityserot eri­muotois­ten ilmausten välillä ovat selvät, toisinaan lähes ole­mat­to­mat.

Opas mainitsee tällaisiksi sanat katsaus, kommentti, mielipide, näkemys, selitys. Aiemmin joitakin niistä on käytetty niin, että täydennys on kiinteästi tietyssä sija­muodossa eli sanalla on selvä rektio. Esimerkiksi Nyky­suomen sana­kirjan esimerkeissä katsaus‑sanasta täydennys on aina ‑hAn-sijassa (illatiivissa): katsaus johonkin. Kun toisaalta kirjoitettuja normeja ei ollut, ei voida varsinaisesti puhua normin­muutoksesta.

Seurata

Vanhastaan seurata-verbin rektio vaatii objektin -A-sijaan (partitiiviin). Kuitenkin lehdissäkin on alkanut esiintyä sellaisia ilmauksia kuin ”HS seuraa tilaisuuden”, joissa lienee tarkoitettu sanoa, että tilaisuutta seurataan koko sen ajan.

Nykysuomen sanakirjan kuvaus sanasta seurata; on laaja, yli kolme tiiviisti ladottua palstaa, eikä sen lukuisissa esimerkeissä ollut ainuttakaan, jossa objektin sija olisi muu kuin partitiivi. Muun muassa seuraavassa esimerkissä on selvästi kyse ”totaalisesta” seu­raa­mi­ses­ta, mutta objekti on silti partitiivissa: ”Seurasi portilta Helviä, niin kauan kuin tämä oli näkyvissä.” Toinen esimerkki: ”Kalle seurasi kiinnostuneena Heikin puhetta.” Voimme olettaa (tai ainakaan tämä ei sulje pois sitä), että Kalle seurasi koko ajan, alusta loppuun. Jos verbinä olisi esimerkiksi ”kuunnella”, voitaisiin sanoa joko ”puheen” tai ”puhetta”, ja näillä olisi merkitysero. Seurata-tyyppisten rektioverbien yhteydessä sellainen ero on vanhojen käsitysten mukaan osoitettava toisin.