‑s liitepart. Liittyy lauseen vokaaliloppuisen ensimmäisen sanan t. jäsenen loppuun, etenkin milloin sellaisena on interr. pron. (kukas, mikäs, kellekäs ym.), (vars. interr.) adv. (kuinkas, milloinkas, missäs ym.), alistuskonj. (ettäs, koskas), merk:ltään tav. kehottava v:n imperatiivimuoto (annas, sanos, kuulkaas; äläs, älkääs) t. liitepart:lla ‑ko t. ‑pa varustettu sana (enkös, etkös, eikös, emmekös jne., jokos, oletkos, olipas, tehdäänpäs, äläpäs), antaen ilmaisulle puhekielenomaisen, tav. tuttavallisen sävyn. Huom. lisäksi puhek. ja vanh. käytetyt muodot ettes ’ettet’, jottes ’jottet’ sekä puhek. käytetyt supistuneet muodot tehdääs ’tehdäänpäs’, lähdetääs ’lähdetäänpäs’, mennääs ’mennäänpäs’ jne. | Mitäs kuuluu? Mikäs auttoi! Mihinkäs menet? Mitäs tyhjää! Milläs nyt eletään? Siinäs sen nyt näet! Kuinkas luet? Hevonen on vähän vikuri, ettäs sen tiedät. Saas nähdä, kuinka tässä käy. Olettekos huomanneet, että ‑ ‑? Annas kun minä autan. Siitäkös äiti tuli iloiseksi! Kiinnipäs joutui! Kappas vain! — Vanh. heng. ja sen mukaisesti nyk. joskus leik. | Vaimo, jonkas annoit minulle ᴠᴛᴠ. Poikani, miksis meille näin teit? ᴜᴛᴠ. En minä sinua häädä pois paratiisistasi, jonkas korvessa löytänyt olet ᴋɪᴀɴᴛᴏ.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 27.11.2025. Muokattu 28.11.2025.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.