Pakollisuus täydennyksen ja määritteen erona

Edellä esitettiin pakollisuus asiana, joka erottaa täydennyksen määritteestä. Tässä tarkastellaan aihetta tarkemmin etenkin siltä kannalta, millä tavoin pakollisuus on tässä suhteellista. Tämä on rektion kannalta olennaista, koska se merkitsee, että rektion­mukainen täydennys voi joskus puuttua.

Esimerkiksi verbillä sataa ei ole mitään täydennyksiä. Se voi muodostaan mielekkään lauseen yksinäänkin taikka seuranaan vain erilaisia määritteitä, esimerkiksi Eilen satoi rankasti. Useimpien verbien finiittimuodoilla on kuitenkin täydennyksenä ainakin subjekti, kun ajatellaan, että verbin 1. ja 2. persoonan muodot samoin kuin ns. passiivi­muodot (oikeammin: 4. persoonan muodot) tavallaan sisältävät persoonan ilmaisun, esimerkiksi uskon = minä uskon. Itsessään subjektittomia finiittimuotoja olisivat tällöin oikeastaan vain 3. persoonan muodot kuten uskoo; niiden yhteydessä onkin ilmipantu subjekti yleensä pakollinen, joskin se voi olla merkitykseltään yleis­luonteinen kuten hän tai jotkut.

Tämän lisäksi hyvin moniin verbeihin liittyy ilmauksia, joita voidaan pitää normaalisti pakollisina ja siis täydennyksiä. Esimerkiksi verbinmuoto söin tuntuu yleensä vaativan objektin, ja verbin­muoto lahjoitin tuntuu vaativan sekä objektin että -lle-sijaisen täydennyksenä, jonka tosin muu adverbiaali saattaa korvata, esimerkiksi lahjoitin sen ystävälleni ~ pois. Pelkkä lahjoitin sen tuntuisi useimmiten lauseentyngältä.

Pakollisuus on kuitenkin suhteellista. Sanalta voi puuttua täydennys ainakin seuraavissa tapauksissa:

• Vastauksessa kysymykseen, johon odotetaan myöntävää tai kieltävää vastausta. Esimerkiksi kysymykseen Hyväksytkö ehdotukseni? voidaan vastata lauseella Hyväksyn, jolloin sen objektina on implisiittisesti kysymys­lauseen objekti. (Myös kieltävästä vastauksesta En puuttuu sen sanaan normaalisti kuuluva täydennus, sillä kieltoverbillä on normaalisti täydennyksenä verbi, joka on kieltomuodossa. Tässä implisiittinen täydennys on tietysti hyväksy.)
• Lauseessa, jossa sanalla on yleinen (geneerinen) tai abstrakti merkitys. Tällaisia ovat usein sananparret, kuten ken elää, se näkee, mutta myös lausumat näkemisestä yleensä, kuten Näillä laseilla näen paremmin. Normaalistihan verbi nähdä on transitiivinen, eli sillä täytyy olla objekti.

Pakollisuuden suhteellisuuta käsittelee mm. ISK:n kohta Pakollisuus valenssin kriteerinä.