Lähes kaikkien verbien finiittimuotojen valenssiin kuuluu subjekti. Poikkeuksen muodostavat muutamat luonnonilmiöitä kuvaavat verbit kuten sataa ja tuulee.
Subjekti voi kuitenkin olla implisiittinen siinä mielessä, että sen ilmaisee vain verbin persoonapääte, jolloin ajateltu subjekti on vastaava persoonapronomini, esimerkiksi (minä) juoksen. Lisäksi subjekti puuttuu yleensä silloin, kun predikaatti on tehdään-tyyppinen (niin sanottu passiivimuoto), paitsi puhekielisissä me tehdään ‑tyyppisissä ilmauksissa. Subjekti puuttuu usein myös vastauslauseista, joiden subjektiksi on ajateltava edeltävän kysymyslauseen subjekti, esimerkiksi keskustelussa ”– Onko sinulla rahaa? – On.” Myös ns. nollapersoonaisesta lauseesta, kuten ”Täällähän jäätyy”, puuttuu subjekti.
Tässä tarkastelussa ei kuvailla sitä, missä määrin subjektin pois jääminen riippuu verbin luonteesta, Siinähän ei ole kyse rektioon kuuluvasta lauseenjäsenen muodosta, vaan lauseenjäsenen esiintymisestä.
Sen sijaan subjektin muoto voisi olla rektiokysymys. Tavallisimmin subjektina on substantiivi, joka on päätteettömässä sijassa (nominatiivissa) taikka eräissä lausetyypeissä ‑A-päätteisessä sijassa (partitiivissa) tai ‑n-päätteisessä sijassa (genetiivissä): ”Jänis istui maassa”, ”Onko täällä jäniksiä?”, ”Jäniksen täytyy olla nälkäinen”. Näistä lähinnä viimeksi mainittu on sellainen, että subjektin muoto voi riippua verbistä (Iso suomen kielioppi, § 910).
Myös se, voiko subjektina olla lause tai infinitiivilauseke (lauseenvastike), saattaa osittain riippua verbistä (§ 911).