‑kaan ks. ‑kin.
‑kin (runok. ja murt. ‑ki, vok:n jäljessä joskus ‑i), kielt. yhteyksissä ‑kaan, ‑kään (kansanr. ‑kana, ‑känä, murt. ‑kan, ‑kän).
A. liitepart. liittyen yl. lauseen painotettuun sanaan. Merk. ’myös; jopa, edes’; us. kuit. vain tehostamassa ko. sanaa t. viittaamassa ennen sanottuun. Käyttö runsasta ja väljää, vain eräisiin part:eihin (jo, useimmat konj:t, interj:t), interr.‑ ja rel.‑pron:eihin (vrt. kuit. II.3.f) sekä kieltoverbiin (ei) sitä ei liitetä. | Pekkakin on hänet tuntenut. Pekka onkin hänet tuntenut. Pekka on tuntenut hänetkin. Pekka on hänet tuntenutkin. Toisenlainenkin t. toisenkinlainen. Ei lujatekoinenkaan. Ei kolmestakaansadasta t. kolmestasadastakaan. — Samassa lauseessa ei kahdesti. | Miten kaunista täällä onkaan! Miten kaunistakin täällä on!
I. ‑kin ja ‑kaan, ‑kään part:eiden keskinäisestä suhteesta. 1. Pekkakin tunsi hänet. Pekkakaan ei tuntenut häntä. Pekkakaan tuskin tunsi häntä. — † Arvatenkin [→ ‑kaan] se ei kannattanut. Vaikkakin [→ ‑kaan] tarinassa ei olisi perää. 2. muodollisesti kielt., mutta sisällöltään myönt. (vars. myönt. vastausta edellyttävässä) kysymys‑ t. huudahduslauseessa käyt. part:a ‑kin. | Emmekö lähdekin? [= kai lähdemme]. Vrt.: Emmekö lähdekään? [= luuli, että lähdettäisiin, mutta ei taideta lähteäkään]. | Enkö osaakin hyvin! Vrt.: Enkö osaakaan hyvin? | Eikös Matillakin ollut [= olihan myös Matilla] asiaa? Vrt.: Eikö Matillakaan ollut [= eikö myöskään Matilla ollut] asiaa? | Kunhan ei Veckström olisikin muuttanut mieltään [= luulenpa melkein, että V. on muuttanut mieltään] ᴛᴀʟᴠɪᴏ. 3. a. arveluissa, toivomuksissa, kysymyksissä ja huudahduksissa saattaa esiintyä joko ‑kin tai ‑kaan, ‑kään, jolloin merk. on vastaavasti ’myös’ t. ’edes’. | Saanenko talonkin! Saanenko taloakaan! | Osaisitko mennäkin? Osaisitko mennäkään? | Saa nähdä, onko toisessakin jutussa perää. Saa nähdä, onko toisessakaan jutussa perää. b. merk:n ero on us. hämärä; yl. part:lla ‑kin on myönteisempi, optimistisempi, part:lla ‑kaan, ‑kään kielteisempi, pessimistisempi sävy. | Olisin tyytyväinen, jos muutamankin [t. ‑kaan] sanan tästä mainitsisit. Hyvä jos silloinkaan [t. ‑kin]. Edes hiukankaan [t. ‑kin] innostusta. Kuinka ollakaan [t. ‑kin], hän suostui. Kävihän miten kävikään, kylvöt ovat meidän kylvettävät . . . niitti sitten kuka niittikään ᴀʜᴏ. ‑ ‑ hänen tietonsa on tehoisa, millä voimalla hän sitten liikkuneekin ᴀʜᴏ. Jukka ei tulisi enää; missä hän sitten mahtoikin oleskella tänä yönä sɪʟʟ. Mitä kaikkea onkaan minun mielessäni liikkunut tänä iltana! sɪʟʟ. ‑ ‑ huutaa piti, kun liikuttikaan jalkaansa ᴋᴀᴛᴀᴊᴀ. ‑ ‑ kaikkea, joka oli hiukankaan kummallista ᴊ.ꜰɪɴɴᴇ.
II. merk:stä ja käytöstä. 1. myös(kin), myöskään. | Lumikin jo sulaa. Minäkään en muista. Ei hän ole täälläkään. Ennätti tulla jo kevät ja kesäkin. Asialla on toinenkin puoli. Tarpeettomat ja usein kalliitkin matkat. Se on suuri summa sekin. Vanhin poika, joka hänkään ei vielä ole iällä pilattu. Kerran vielä voitammekin. Vähimmässäkin uskollinen. — Tässä eräänäkin päivänä ’esimerkiksi eräänä päivänä’. 2. jopa; edes. | Isoissa häissä oli joskus kolmekin soittajaa. Jokainen kapalolapsikin ymmärtää, että ‑ ‑. | Kolmesataako? Kolme tuhattakin, jos hyvin käy. — Jos saisin kolmekin [t. ‑kaan] markkaa. Kun kerrankin saisit kylläksesi. Hyvä näinkin. Voi sitä, joka hiukankin [t. ‑kaan] epäröi! En ennättänyt pistäytymäänkään. En käynyt siellä päinkään. Tuskin se on puhdaskaan. En sanonut sanaakaan. Ei puhettakaan siitä. Ei alkuunkaan. — Adv:iin liittyen; merk. us. melko epäselvä, vain korostava; vrt. B.2. | Ensiksikin. Piankin, ei kohtakaan, taaskin, vieläkin, viimeinkin. Hyvinkin, ei läheskään. Varmaankin. Paljonkin toivomisen varaa. Ei kovinkaan paljon. Pelko on usein liiankin suuri. Sormet pyrkivät väkisinkin paleltumaan. Ensi kesänä tai ennemminkin. Viimeistäänkin vuoden päästä. Pikemminkin päinvastoin.
3. us. ed:iin liittyviä käyttötapoja. a. v:n ohella viitaten edellä olleeseen ja liittäen siihen joko odotetun tai sitten uuden, yllättävän seikan. | Arvelin hänen palaavan, ja hän palasikin. Samassa äiti tulikin. | ”Olet hullu!” ”Niin olenkin.” | Eikös vain mennytkin kettu käpälälautaan, meni kuin menikin! ’kuten odotin, odotettiin’ t. ’kaikesta huolimatta’. | Onkohan se Heikki [tuo mies tuolla kaukana]? On kuin onkin! | Eikä se tuomiokello enää toista kertaa soinutkaan Jussin kohdalla ᴀʜᴏ. — Asia onkin näin. Olenkin muuttanut mieltä. Mitä jos ei lähdetäkään? Älä menekään! ‑ ‑ kello mouruaa aivan kamalasti, nyt se kääntyy . . . eihän käännykään . . . ohi ajaakin ᴀʜᴏ b. retorisissa, huudahduksenomaisissa kysymyslauseissa v:iin liittyen. | Mitä olenkaan tehnyt! Kuinka kaunis onkaan talvemme! Kuka olisikaan uskonut! Milloin saankaan sinut nähdä! — Miksi minun pitikin tulla tänne! Miten lie käynytkin näin hyvin! — Samoin: Että olinkin niin tyhmä! c. toivomuslauseissa v:iin liittyen: kunpa, ‑pa, ‑pä. | Tulisikin jo kunnon talvi! Olisikin jo kesä, niin lähdettäisiin! Kun vuosi ei olisikaan niin ylen pitkä! d. lauseissa, jotka sisältävät selittävän lisän edelliseen. | Minulla oli hevonen, ja hyvä olikin. Meni, ja hyvin sittenkin. Vähän kaloja ja pieniä nekin. Harvoin tänne päivä paistoi, / senkin seinien lomitse ʟᴇɪɴᴏ. e. konsess. lauseissa. | Terve, vaikkakin heikko. Hän laulaa, vaikkakaan ei kauniisti. Ilma on keväinen, vaikka tuuleekin kylmästi. Jos itse et haluakaan, niin anna muiden mennä. Jos tuo nyt meneekin mustalaisen henki ᴀʜᴏ. Hänet hirtettiin niiniköyteen, niin aatelismies kuin hän olikin. Olkoonkin, että hän oli kokematon, syytön hän ei sittenkään ole. — Konsess. rel.-lauseissa v:iin liittyen tav. ‑kin. Mitä teetkin, tee se pian. Minä löydän hänet, missä hän sitten piileskeleekin. f. eräissä indef. ilmauksissa. Pron:n yhteydessä ‑kin, muuten joko ‑kaan, ‑kään tai ‑kin. | Puhuu minkä mitäkin ’yhtä ja toista’. Saa aikaan milloin mitäkin ’milloin sitä, milloin tätä’. Olla milloin missäkin. Kuka milloinkin t. kulloinkin ’yksi silloin, toinen tällöin’. Vei minne lienee vienytkään. Pelkää mitä pelänneekin. g. komp. lauseissa. — Verrattaessa kahta samanarvoista seikkaa. | Siellä niin kuin täälläkin. Hän on yhtä hyvä kuin joku toinenkin. Tulet samalla kertaa kuin minäkin. Ei sitä ymmärtänyt Paavo enempää kuin Pekkakaan. Onkohan se helpompaa siellä kuin täälläkään! — Verrattaessa ominaisuuden suureen määrään vielä suurempaa; kuin‑lauseessa tav. ‑kaan ‑kään, partit:n ohessa ‑kin. | Suurempi kuin suurinkaan edeltäjänsä. Leikkaa paremmin kuin terävinkään veitsi. Paremmin kuin osasin odottaakaan. Kiveäkin kovempi. Luntakin valkoisempi. Vielä minuakin vanhempi. Asia on sitäkin kummallisempi, ‑ ‑. h. väheksyvissä t. moittivissa ilmauksissa. | Vene kuin mikäkin purtilo. Kaulukset kaulassa kuin paremmallakin herralla. Hyväkin mestari! Luulee saaneensa suurenkin voiton. On tämäkin vauraan talon heinäsuoja, piru vieköön ᴋᴀᴛᴀᴊᴀ. — Menitkin kirjoittamaan nimesi hänen papereihinsa. Menekin siitä! Mokomakin hamppari! Senkin lurjus! Et sinäkään paljon ymmärrä! i. a:iin t. adv:iin liittyneenä, ilmaisua lieventävänä kielto‑ ja kysymyslauseissa. | Sillä ei ole suurtakaan [= kovin suurta] merkitystä. Merkinneekö se paljoakaan! Maksettiinko siitä hyväkin hinta? Viivytkö montakin päivää? Tuletko kaukaakin? Taitaa teillä olla isokin palkka? j. vanh. toistettuna: sekä — että. | Mies miehen tuntee suvellakin, talvellakin sᴘ.
B. johdin, jolla muodostetaan: 1. pron:eja: jokin, kukin, mikin, kumpikin, kumpainenkin, jommoinenkin, kukaan, mikään, kumpikaan, kumpainenkaan, kenkään. 2. adv:eja: ainakin, kuitenkin, kumminkin, olletikin, suinkin, tietenkin, vallankin, varsinkin, ainakaan, kuitenkaan jne.; jokseenkin; ensinkään, ollenkaan; vrt. A II. 2.
Tämän koosteen ensimmäinen versio on kirjoitettu 27.11.2025. Muokattu 28.11.2025.
Tämä sivu kuuluu Jukka ”Yucca” Korpelan avoimeen tietosivustoon Datatekniikka ja viestintä, osaan Ihmisten kielet.